keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Minimalistinen marraskuu haastaa todenteolla!

En ole lainkaan aikataulussa tuon minimalistinen marraskuu -haasteen kanssa, kuten aiheen sivuiltakin voi huomata. Ongelma ei ole se, etteikö tavaraa löytyisi vaan se, että vuorokaudessa on liisn vähän tunteja. Minua työllistää tällä hetkellä vauva, Zinzino ja ammattiyhditystoiminta, joka kärjistyi tänään keskiviikkona lakkotoiminnaksi. Tuntuu siis, että elämä on yhtä juoksua enkä meinaa mistään löytää sellaista aikaa, jolloin rauhassa asettuisin aloilleni käymään läpi tavaroita. Silloin tällöin tulee laitettua sivuun kun käteen osuu jotain "tarpeetonta" ja niitä olen sitten koonnut kuviksi eri päiville. Kirittävää on! Mutta en ole luovuttanut. Maanantaina alkaa kahden viikon kirpputoripaikka, jossa toivon pääseväni suurimmasta osasta eroon. 


Lisäksi minua innostaa tällä hetkellä valtavasti kirjoittaminen ja olenkin yrittänyt pyhittää sille aikaa iltaisin tai kun Ahti nukkuu päiväunia. 

Liikaa innostusta, mutta liian vähän tunteja vuorokaudessa. Ykkösjuttu on kuitenkin äitiys ja pieni poikani ♥

maanantai 25. marraskuuta 2019

Lisätienestejä kun palkka ei riitä 2/2

Tsintsino zetalla

"Kiinnostaisko sua lisätienesti?"
"No tottakai!"
"Käy kattoo tsintsino piste fi."
"Ai mikä?"
"Weeweewee piste tsintsino piste fi, siis zetalla. Kato se ja kerro kiinnostuitko." 

Tällä tavalla alkoi keskustelu hyvän tuttavani kanssa eräs iltapäivä kun olimme aloittelemassa ammattiyhdistyksemme hallituksen kuukausikokousta. Ja minä googlasin, mutten tullut hullua hurskaammaksi. Voit käydä itse kurkkaamassa pikaisesti www.zinzino.fi. Tulitko sinä?

No mutta koska olin päättänyt panna uuden vaihteen elämässäni silmään, päätin ennakkoluulottomasti olla kiinnostunut. Myönsin, etten ymmärrä lainkaan mistä on kyse, mutta että haluaisin ehdottomasti tutustua aiheeseen. Sinä iltapäivänä aiheen käsittely jäi lyhyeksi, mutta parin päivän päästä kylässä kävi ihminen, joka toi mukanaan tietokoneen ja sen tietokoneen välityksellä tutustuin vielä toiseenkin uuteen ihmiseen ja hänen avullaan tähän mysteeriksi jääneseen zinzinoon sekä ennen kaikkea siihen, millä tavoin Omega3-öljy ja lisäansiot liittyivät toisiinsa.

Mikä ihmeen Zinzino?

ZinZino on ruotsalainen, vuonna 2005 perustettu globaali suoramyyntiyritys, jonka visio on seuraavanlainen:


Luotettavuudesta:

Zinzino
♠ on asiakkuusamarkkinointiliiton jäsen
♠ on pörssilistattu Nasdaq-pörssiyhtiö
♠ omistaa oman tuotantolatoksen Norjassa
♠ on poliisin tutkima ja todettu täysin turvalliseksi ja rehelliseksi yhtiöksi 


Ja tässä Zinzinon pääkonsepti kaikessa lyhykäisyydessään. 


Zinzino tähtää siis kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseen tarkoin valikoiduilla tuotteillaan, joista ehdoton päätuote on edellä mainittu Omega3-valmiste sekä Balance-testi, jolla jokainen voi helposti testauttaa oman henkilökohtaisen rasvahappotasapainonsa. Lisäks valikoimassa on tuotteita, jotka edistävät Balance-öljyn kanssa niin immuuni, kuin aivotoimintaa sekä ovat avuksi esimerkiksi liikunnasta palautumisessa tai painonhallinnassa.

Jos haluat tutustua paremmin tuotteisiin ja konseptiin, suosittelen pläräämään firman sivuja ja tuotteita. 
Firman visiosta, missiosta ja arvoista löydät TÄÄLTÄ
Zininon blogiin pääset TÄSTÄ

Lisäksi vastaan mielelläni kaikkiin heränneisiin kysymyksiin. Yhteystietoni löytyvät postauksen lopusta tai sitten voit laittaa viestiä kommenttikenttään. 

Miten Omega3 tuottaa lisäansioita?

Zinzino on suoramyyntiyritys, jonka alla esimerkiksi minun kaltaiseni pieni suomalainen ihminen voi toimia itsenäisenä yrittäjänä edustaen firman tuotteita. Kuulostaa hankalalta, kalliilta ja riskialttiilta. Jos näin olisi, en istuisi nojatuolissani kirjoittamassa tätä vaan luultavasti selaisin Mol:in sivuja yrittäen löytää jonkin perinteisen etätyön tai osa-aikan työn mahdollisuuden, johon tarttua. 

Kun lähdet yrittämään Zinzinon tuotteitten parissa, sinun tehtäväksesi jää vain toimia välikätenä firman ja asiakkaitten välillä. Sinä et osta kotisi jo valmiiksi täynnä olevaa vaatehuonetta täyteen tuotteita, joita sitten epätoivoisesti yrität myydä eteenpäin tappiolla. Sinä et kerää rahoja asiakkailta ja välitä niitä firmalle etkä sinä vastaan tuotteitten toimituksesta. Sinä vain suosittelet, kerrot, innostat ja tarjoat itse saamaasi mahdollisuutta muille ja firma hoitaa loput. Ja mikä parasta, sinä et tee tätä työtä yksin, vaikka oletkin itsenäinen yrittäjä. Sinulla on siitä huolimatta tiimi, jonka kanssa toimit ja jolta saat apua ja tukea ja jota lähdet aktiivisesti kasvattamaan. Lisäksi saat käyttöösi firman tarjoaman ilmaisen ja henkilökohtaisen verkkosivuston, jonka avulla pystyt niin rekisteröimään asiakkaita ja partnereita, kuin seuraamaan oman tiimisi työskentelyä sekä tulojasi. Sinulla on käytössäsi heti kaikki tarvitsemasi työvälineet, materiaalit sekä koulutusvideot, jonka lisäksi pääset osallistumaan moniin viikottaisiin ja kuukausittaisiin tapahtumiin sekä koulutuksiin. 

Sitten sama asia vaiheittain:

1. Minä kerron sinulle Zinzinosta ja sinä päätät lähteä yrittämään Zinzinossa.
2. Meistä tulee partnereita ja minusta tulee sinun sponsorisi sekä mentorisi eli autan sinua kaikessa mahdollisessa. 
3. Sinun tehtäväksesi jää kertoa zinzinosta tutuillesi, perheellesi, ystävillesi.. kenelle vain ja järjestää heidän kanssaan tapaaminen. 
4. Minä esittelen tuotteita ja liiketoimintaa ihmisille, jotka sinä olet koonnut paikalle. Sinä olet mukana ja opiskelet rauhassa. Sinun ei tarvitse kuin kuunnella ja oppia ja lopuksi innostaa läheisiäsi mukaan. 
5. Sinä alat kerätä asiakkaita ja partnereita ja kasvattaa niin meidän yhteistä, mutta ennen kaikkea myös omaa tiimiäsi. 
6. Me yhdessä suunnittelemme tavoitteesi ja pidämme huolen siitä, että saavutat ne. 
7. Kun olet saavuttanut omasta mielestäsi tarpeeksi varmuutta ja tietotaitoa, alas mentoroida omaa tiimiäsi. 

Miten tämä sitten tuottaa rahaa?

Kaikki seuraavat kuvakaappaukset löytyvät TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ


Pääset lataamaan eritellyn palkkiojärjestelmän TÄÄLTÄ





Toisin sanottuna Zinzino tarjoaa todella kilpailukykyisen portaikon, joita nousemalla sinulla on mahdollisuus ansaita lisäansioita tai jopa koko elantosi. Riippuu sinusta itsestäsi, millaisen tavoitteen itsellesi asetat ja kuinka paljon kunnianhimoa sinulta löytyy. 

Lopuksi

Miltä siis kuulostaisi aluksi esimerkiksi 200€ lisää rahaa kuukaudessa?
On täysin realistista ansaita jopa 500-700€ kuukaudessa ylimääräistä näkemällä pientä vaivaa lähimmäistensä parissa. Ja parasta on se, ettei tätä varten tarvitse erikseen lähteä "tekemään bisnestä" vaan työnteko hoituu näppärästi siinä samalla kun muutenkin tapaat ihmisiä. Kaikkein paras keino onkin puhua aiheesta kaiken muun lomassa, sillä ihmiset karttavat luonnottomia lähestymisyrityksiä. 

Ja toki haluan huomauttaa, ettei tämä ole mikään läpihuutojuttu, jolla rahaa virtaa ovista ja ikkunoista. Kuten jokainen meistä tietää, rahaa saadakseen on tehtävä töitä. Mutta parasta tässä on se, että alun vaivannäkö ja huolellisesti rakennettu ja hoidettu asiakaskunta sekä tiimi takaavat myöhemmin katkeamattoman rahantulon. Eli mitä enemmän näet alussa vaivaa, sitä rennompaa sinulla myöhemmin on. Toiseksi, sinä itse määräät omat tavoitteesi ja työtahtisi. Kukaan ei velvoita sinua tekemään yhtään sen enempää kuin mihin aikasi, elämäntilanteesi tai rahkeesi kulloinkin riittävät. Lisäksi päätät itse kenen kanssa työskentelet, mikä ainakin minusta on ehdoton bonus. Eikä tätä työtä ole sidottu aikaan tai paikkaan. Voit työskennellä kotona, kahvilassa, aurinkorannalla, ruotsinristeilyllä, lentokoneessa, keskellä yötä tai vaikka jouluaattona jos niin itse päätät.

Kaikken parasta tässä on kuitenkin se, että tuotteet ovat loistavia ja kun itse alat käyttää niitä, sinun on helppo suositella niitä myös muille. Alat voida itse paremmin ja pääset auttamaan myös muita voimaan paremmin, jonka lisäksi saat siitä tuloja ja voit tarjota samaa ansaintamahdollisuutta myös muille. 
Täydellinen win-win -situation! ♥

 ***********************************************************

Ehkä juuri sinä kiinnostuit ja haluat kuulla lisää? 
Jätä kommentti tai kirjoita minulle sähköpostia osoitteeseen mirva.zinzino@gmail.com. 

torstai 21. marraskuuta 2019

Lisätienestejä kun palkka ei riitä 1/2


[Tässä kirjoituksessani käyn läpi mahdollisuuksia, joita internetin ihmeellinen maailma meille tarjoaa lisätienestejä ajatellen. Tämä ei ole kaupallinen eikä maksettu postaus vaan puhtaasti omia ajatuksiani sekä huomioita. Postauksia tulee olemaan kaksi, joista toisessa pureudun sellaiseen lisätienestin mahdollisuuteen, jonka itse olen havainnut toimivaksi.]


Nykypäivänä moni tuskailee kun leipätyöstä saatava palkka ei katakaan kaikkia niitä kuluja, joita elämässä on. Tähän eräs ihmistyyppi sanoisi, ettei pidä elää yli varojensa, mikä on tietysti totta. Samaan aikaan edellä mainittu ajatus tappaa unelmia, sillä minun mielestäni elämässä pitää olla nimenomaan unelmia, haaveita, tavoitteita ja välillä hieman jopa niin kutsuttua luksusta. Tässä kohtaa edellämainitsemani ihmistyyppi huomauttaa, että unelmat vaativat työtä ja säästämistä. Totta. Ongelmana on vain se, että on vaikeaa säästää jos kaikki ansiot uppoavat elämän juokseviin kuluihin. On lannistavaa huomata, että kuun lopussa tili näyttää nollaa tai jopa miinusta. 

Kun laitat googleen hakusanan ”lisätienestejä”, pamahtaa ensimmäiselle sivulle jos jonkilaisia ”rikastumisen” mahdollisuuksia. Chat-operaattorina saisit 0,12-0-20€ jokaisesta kirjoittamastasi viestistä ja sivusto antaa ymmärtää, että voit HELPOSTI saavuttaa jopa satojen eurojen viikkotienestin työskentelemällä pari tuntia illassa. Mutta millaisia viestejä chat-operaattori kirjoittaa? Sellaisesta ei näillä sivuilla ole koskaan selvää mainintaan, joten jääköön se jokaisen itsensä pääteltäväksi. Minä sanon vain, että ei kiitos.

Seuraavan linkin mainos lupaa jopa 380€ kuukaudessa kun vastailet tutkimuksiin ja kyselyihin. Tätä lienee aika moni kokeillut, mutta tahtoisinpa tietää kuka todella on tällä tavoin päässyt merkittäviin lisätienesteihin käsiksi. Noin 300€ lisää kuukaudessa olisi jo minun kuukausituloihini iso korotus, mutta toistaiseksi olen onnistunut kerryttämään kyselytililleni hieman päälle 2€ ja olen vastannut kaikkiin kyselyihin, jotka olen saanut ja joihin minut on ”todettu kohderyhmäksi”. Ei lyö leiville. Tähän samaan kategoriaan menee myös niin sanottu mainosten klikkailu, jonka kokeileminen aikoinaan sai minut lähinnä tuntemaan itseni liian hyväuskoiseksi.


No sitten on tietysti huippusuosittu bloggaaminen ja vloggaaminen ja mitä näitä nyt on. Ja samaan hengenvetoon voin sanoa, ettei ole minun alaani enkä ilmeisesti ole tarpeeksi kiinnostunut aiheesta, koska en siihen vieläkään ole perehtynyt, vaikka olen ottanut osaa esimerkiksi erinäisiin aihetta käsitteleviin webinaareihin. Mutta ns. somettaminen tuntuu kuitenkin olevan tehokas tapa tienata – kunhan vain löytää oman kohdeyleisönsä sekä tarpeeksi kiinnostavan aiheen. Netti on pullollaan vinkkejä jos kiinnostuit. Esimerkiksi Tiia Konttinen on tämän asian ytimessä juuri nyt.

Netissä on myös erilaisia freelance-sivustoja, joissa eri alojen asiantuntijat eli freelancerit kohtaavat asiantuntijoita tarvitsevia yrityksiä erilaisten työtehtävien merkeissä. Eli erityisesti jos sinulta löytyy osaamista koodauksen, analytiikan tai digitaalisen markkinoinnin saralta, niin suosittelen tutustumaan esimerkiksi www.upwork.com -sivustoon tai kotimaiseen www.nerot.fi -sivustoon.

Ja sitten on tietysti ns. martta-vinkit eli myy esimerkiksi keräämiäsi sieniä ja marjoja tai ilmoittaudu asuinalueesi koiranlenkittäjäksi. Näissä kaikissa on se ongelma, että näitä ei voi tehdä kotisohvalla istuen (ja sivuhuomautuksena: ei kenelläkään ole jatkuvasti tavaraa kirpputorille vietäväksi). Tätä kautta pääsemmekin toiseen asiaan, joka tuntuu olevan kortilla: aika. Todellisuudessa meillä kaikilla on vuorokaudessa aikaa aivan yhtä monta tuntia, mutta kun olemme käyttäneet siitä jo kolmasosan leipätyössämme, emme välttämättä tahdo lähteä kotiovesta uudestaan samalla tarkoituksella. Sitä paitsi ihminen on mukavuudenhaluinen ja saa tietyssä määrin ollakin. 

Onko siis mahdollista tienata rahaa kotoa käsin ilman, että joutuu kirjoittelemaan kyseenalaisia chattiviestejä, klikkailemaan sormet rakoilla mainoksia tai pikaoppimaan koodaamisen salat?

On! Minä olen onnistunut siinä ja kerron tästä mahdollisuudesta seuraavassa postauksessa. 
Stay tuned!

Ahti 6kk! ♥

Aika menee liian nopeasti! Vauvavuosi on puolessa välissä ja minun pienestä nyytistäni on kasvanut niin iso poika, että pikkuhiljaa kaikki sellaiset selkeät vauvajutut alkavat jäädä pois. Hän ei viihdy enää pötköttelemässä sylissäni, hän harvoin juo enää edes maitoa sylissä. Hän harjoittelee istumaan syöttötuolissa ja seurustelee kanssani jo todella taitavasti. Hän ei enää herätä minua öisin nälissään. Hän nukkuu kahdet päiväunet melko säännöllisesti ja menee iltaisin aina samaan aikaan nukkumaan. Hänellä on kaksi hammasta, joita pesemme päivittäin. Hän oppi 6kk-päivästään seuraavana kääntymään selältään vatsalle ja toisinkin päin menee aina silloin kuin hermo ei mene. :D 


Ahti on iloinen ja hyväntuulinen vauva, joka tahtoo jutella kaikille. Hänen jokeltelunsa on jo hyvinkin tasokasta ja esimerkiksi "ei" ja "äiti" tulevat usein tosi selkeästi. Ahti on aloittanut elämänsä kieli edellä ja alkaa nyt pikkuhiljaa viritellä myös tuota motoriikkaa mukaan. 

Pituutta hänellä on jo huimat 70,1cm. mutta paino hieman "junnaa", jonka vuoksi pääsemme yhdelle ylimääräiselle kontrollikäynnille 7kk iässä. Hassua sinänsä, sillä meillä syödään 5 kertaa päivässä kiinteitä ja siihen päälle vielä maidot. Mutta minkäs teet kun toinen huitoo ja potkuttelee kaiken aikaa valveilla ollessaan. 

Ahti harrastaa vauvauintia ja värikylpyä. Vauvauinti on huippukivaa, mutta värikylpy ei. On mälsää sotkea kaikki paikat töhnällä ja tahmalla. Itkuhan siitä tulee. Mutta vesileikit on kivoja ja ensi kerralla kuulemma jo sukelletaan veden alle, hui! Taitaa kyllä äitiä jännittää enemmän. 

Tällä hetkellä Ahti käyttää 68-74 vaatteita ja haalarit on edelleen rock! Ulkonakin on vielä pärjännyt välikausivaatteilla, täällä lounaissuomessa kun ei ole lunta näkynyt. Vettä ja kuraa kyllä riittää!! 

Ahti syö mielellään kaikkea. Aamulla ja illalla keitän kaurapuuroa. Aluksi keitin sen kaurajauhoista veteen, mutta nyt olemme siirtyneet kunnon kaurapuuroon, jonka keitän neuvolan kehotuksesta korvikkeeseen. Sekaan vähän rysiöljyä ja pakkasesta hedelmänappi. Kasvissoseista lemppari taitaa olla peruna-porkkana-purjo, peruna-porkkana-paprika, palsternakka sekä karjalanpaisti riisillä. Ahti syö sekä itse tekemiäni, että kaupan ruokia. Välipalapiltit ovat pääsääntöisesti kaupan, mutta kotimaisista omenista oli pakko laittaa pakkaseen satsi pakkaseen. Joukkoon panin banaania ja hyvin maistuu. 


Nyt nämä 5kk iässä ilmestyneet nysät ovat jo melkoiset jyrsimet. :D 

Asioita, joista olen juuri nyt kiitollinen: 

- Saamme koko perhe nukkua hyvät yöunet
- Ahtilla on maailman parhaat ja rakastavimmat kummit
- Joulu tulee ♥

tiistai 5. marraskuuta 2019

Ajatuksia minimalistisesta marraskuusta

Tänään mennään jo 5:tä päivää haasteen kimpussa ja yhteensä siis tähän mennessä on pitänyt löytää 15 tavaraa, josta luopua. Minimalistinen marraskuu -sivulta blogin bannerin alta löydät päivitetyn listan esineistä, jotka olen karsinut tähän mennessä. 

Tänään karsin kaksi hyödyttömänkokoista maljakkoa, kaksi lasikulhoa ja kakkukoristeen. 

Vielä ei ole tehnyt tiukkaa, mutta uskon, että mitä pidemmälle haaste etenee, sitä haastavampaa siitä tulee. Olen kuitenkin melko jumissa siinä ajatuksessa, että "Tätä voi ehkä vielä tarvita". Toisaalta koen myös sosiaalista painetta eli "Mitä henkilö x sanoisi jos kuulisi minun luopuneen tästä?" Herääkin kysymys, että kenelle tätä elämääni oikein elän; itselleni vai muille? 

Sen lisäksi, että pääsen eroon ylimääräisesti tavarasta, saan ehkä myös muita hyötyjä tästä haasteesta kun alan toivottavasti käsittämään, että tämä on minun elämäni eikä minun tarvitse miellyttää ketään omistamillani tavaroilla. Minun ei tarvitse esimerkiksi keräillä mitään astiasarjaa vain siksi, että joku sitä aina ostaa lahjaksi ja pelkään hänen pahastuvan jos laitan ne aikanaan eteenpäin. Voin jopa opetella rehellisesti sanomaan, etten halua tarpettomia esinelahjoja. 

Olen aloittanut tavaroiden karsimisen näkyviltä paikoilta ja kun olen tyytyväinen siihen, aloitan kaappien koluamisen. Odotan jo malttamattomana, että tuntuuko yli 400 tavaran poistaminen joltain ja näkyykö se konkreettisesti. Mietin, tulenko katumaan jotain päätöstäni ja kaipaamaan jotain pois laittamaani tavaraa.. 

Olen aloittanut lukemaan myös Marie Kondon Konmari-opusta tässä samalla projetin edetessä ja yrittänyt pitää mielessä seuraavan arvokkaan lauseen: 

Keep ONLY those things that speak to your heart ♥

lauantai 2. marraskuuta 2019

Vauvan kanssa halloweenia

Vauva-aika on ihanaa ja olen päättänyt ottaa siitä kaiken irti! Ja koska nyt on halloween, päätin, että myös sitä on hyödynnettävä. Pidimme vauvakamujen kanssa vauvahalloweenit ja pakkohan se oli sen verran panostaa, että tein Ahtille ihan ikioman leppakkoasun. 

Kirpparilta löysin hauskan miesten pukua jäljittelevän bodyn, johon ompelin vanhasta Onlyn tekonahkahameesta leikkaamani siivet. 



Samaisesta nahkahameesta tein myös lepakkopäähineen. 



Pikku Vampyyri ♥ 


Muistin tänään, että tallensin aikoinaan Pinterestiin paljon kivoja vauvojen halloween-juttuja ja pakkohan ne oli selata. Ja sitten iski inspis! Tätä ei olisi enää ensi vuonna voinut toteuttaa, joten...


Hauskaa HALLOWEENIA 
kaikille lukijoille! 

Minimalistinen marraskuu on alkanut!

Lokakuu vaihtui eilen marraskuuhun ja niin alkoi myös minimalistinen marraskuu -haasteeni. Jos ihmettelet mistä on kyse,  niin TÄSTÄ pääset kätevästi lukemaan aiheesta kirjoittamani postauksen.

Eilen, kun oli 1. päivä, oli siis tarkoitus luopua yhdestä tavarasta ja minä valitsin seuraavan lasipurnukan, joka on pyörinyt nurkissa aivan liian kauan. Se ei ole käytännöllinen, nätti enkä muutenkaan pidä siitä. Joten tervemenoa kirppiskasaan!


Tänään marraskuun 2. päivänä oli löydettävä kaksi tavaraa joista luopua ja minä päätin pistää nämä kengät kirppiskasaan. En ole juurikaan käyttänyt niitä (toisia en lainkaan) , koska ne eivät ole pätkääkään tyyliäni. En edes tiedä mistä ne on alunperin löytäneet tiensä meille. 


sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Ekaa kertaa vauvauinnissa

Me aloitettiin Ahtin ja Ahtin isin kanssa tänään vauvauinti. Ahti on nyt syntymäpäivästään 5kk 10pvä vanha, mutta itse tykkään ajatella, että hän olisi vasta 5kk 2pvä vanha lasketun ajan mukaan. Käymme kaupunkimme omalla uimahallilla vauvauinnissa. Valintaan vaikutti hinta, tykyrannekkeen käyttömahdollisuus ja ajankohta. Mieheni työskentelee sellaisella alalla, jossa ei ole varmaa milloin työmaalta pääsee lähtemään ja työpäivän jälkeen hän on yleensä niin poikki, ettei ole kiva siitä sitten vielä repeytyä uimaan. Siispä päädyimme ilmoittautumaan sunnunaisin klo. 9 - 9.30 -ryhmään, koska silloin isikin pääsisi varmasti aina mukaan vesipetoilemaan. 

Maailman söpöimmät uikkarit ♥

Ensimmäinen vauvauintikerta on hurjan jännä, koska et yhtään tiedä miten vauvasi reagoi uimahallin äänimaailmaan, veteen, muihin vauvoihin tai ylipäätänsä uusiin ja yllättäviinkin toimintoihin. Aikaa on ekalla kerralla syytä varata, jotta saat rauhassa sählätä kaikkien tavaroiden ja muiden kanssa. Ekalla kerralla täytyy miettiä ja suunnitella mikä on omalta kannalta järkevin toimintajärjestys. Tällä tavalla meillä toimittiin: 

1. Omat ulkovaatteet pois ja vauvan ulkovaatteet pois
HUOM! Vauvalle kannattaa ottaa jotain hypisteltävää mukaan, jonka parissa hän (oletettavasti) jaksaa istuskella sen aikaa kun
2. vaihdar itsellesi uikkarit
3. vauva kainaloon tai turvallisesti pyyhkeen tms. päälle penkille/hoitopöydälle, jonka jälkeen kaukalon vuoraus

  • pohjalle "kertakäyttöinen" hoitoalusta
  • pyyhe tai muu pehmeä filtti
  • pyyhe, johon vauvan käärit uinnin päätteeksi 

4. Vauvalle uikkarit
5. Vauva turvaistuimeen, oma pyyhe ja pesuvälineet mukaan ja suihkutiloihin
6. Riisuudu vielä uikkareistasi ja pese itsesi (toki voit ne alunperinkin jättää pukematta, mutta itse koin näin oloni mukavammaksi)
7. Altaalle uintivuoroa odottelemaan (pitelin vauvaa sylissä, jotta hän näkisi millaisessa ympäristössä olimme)
8. Uinnin jälkeen vauva lämpimän pyyhkeen sisään ja suihkutiloihin
9. Pese ensin itsesi ja sitten vauva, jotta pääsette mahdollisimman pian pukeutumaan
10. Pukuhuoneessa puin ja rasvailin pikaisesti itseni
11. Vauvan pukeminen, myös ulkovaatteet --> kaukaloon
12. Tavaroiden pakkaaminen, omat ulkovaatteet päälle ja menoksi

Ja tämä oli tosiaan meidän toimintamallimme, ei mikään ohje muille. Toki sitä saa käyttää ja kokeilla jos itsekin on ekaa kertaa menossa vauvan kanssa uimaan. 

Asioita, joihin kannattaa kiinnittää huomiota:

♥ Pieni vauva palelee helposti uinnin jälkeen, joten varaa tarpeeksi iso pyyhe, johon hänet saa kääräistyä. Huppu on plussaa. 
♥ Jos peset vauvan itsesi kanssa suihkussa, pidä tukeva ote, sillä märkä vauva on liukas. 
♥ Älä kiirehdi, sillä silloin sattuu vahinkoja ja vauvasikin aistii kiireen ja todennäköisesti hermostuu
♥ Pyydä apua kanssauimareilta jos sitä tarvitset

Ja mitenkä Ahti sitten reagoi ensimmäiseen uintikertaansa?

Valtavan upeasti. Hän oli kuin elementissään eikä vierastanut vettä lainkaan tai hermostunut vaikka sitä välillä roiskui naamalle. Ahti viihtyi koko 30 minuuttia altaassa ja jaksoi kärsivällisesti odottaa suihkussa sekä pukuhuoneessa. Ensi sunnuntaina uudestaan ja kaikki on jo huomattavasti tutumpaa. 

tiistai 15. lokakuuta 2019

Minimalistinen marraskuu

Tällainen haaste on kiertänyt netissä ja tavoitti nyt minutkin. Kyse on siis siitä, että 30 päivän ajan kotoa poistetaan tavaroita yhteensä 465 kappaletta. 

Toisin sanottuna siis

1. päivä x 1 tavara
2. päivä x 2 tavaraa
3. päivä x 3tavaraa 
jne...

Ainoa sääntö on, että roskia ei lasketa tavaroiksi. Eli kuitit, kinkkupaketit ja muut muutenkin roskiin menevät jutut ovat haasteen ulkopuolella. Mutta esimerkiksi muistin tueksi säilytetty hiusväripakkaus lasketaan, sillä se on tietoisesti säilytetty. 

Oma taustani tavaroiden suhteen

Minä olen tietyllätapaa keräilijä. Tykkään tavaroista ja tykkään säästää asioita "jos sitä joskus vaikka tarvitsee" -metaliteetilla. Samaan aikaan koen kuitenkin myös suurta ahdistusta tavaramääristä ja menetän hermoni kun tavaraa on pöydillä ja tasoilla sekä kaapit täynnä. Pari kertaa vuodessa saan valtavan inspiraation ja pistän tavaraa kirpputorille. 

Haluaisin hyvin organisoidun ja selkeän kodin. Haluan sellaisen kodin, jossa tavarat ovat sellaisia, jotka ovat joko hyödyllisiä tai tuottavat iloa. Haluan, että kaikki on helposti saatavilla eikä esimerkiksi koko kaappia tarvitse tyhjentää ennen kuin saa haluamansa. 

Marraskuussa alkaa! 

Tottakai olisin voinut aloittaa heti, mutta pienenä perfektionistina tykkään selkeistä jutuista ja siitä syystä tuntuu luontevimmalta aloittaa marraskuun 1. päivä. Blogini bannerin alta löytyy Minimalistinen marraskuu -niminen sivu, jonne päivitän haasteen alettua mitä olen minäkin päivänä pistänyt pois.

Katsotaan kuinka tässä haasteessa käy, mutta selkeä tavoite on asetettu ja sitä kohti mennään! 

maanantai 14. lokakuuta 2019

Vauvalle kasvis- ja hedelmäsoseita

Meillä aloiteltiin kiinteiden maistelu 3,5kk iässä,. Tuolloin vauva jäi pelkälle äidinmaidonkorvikkeelle oman maitoni loppuessa. Ihan alkuun meillä kokeiltiin perunaa, mutta se oli ehdoton nounou kuten kuvastakin näkyy:


Aluksi tein pieniä maisteluannoksia jääpalamuotteihin. 
Neuvolassa suositellaan (ainakin meidän neuvolassamme), että maut ovat aluksi kaikki erikseen, jotta mahdollisia yliherkkyyksiä olisi helpompi paikantaa. 

Minä tein pakkaseen

♥ porkkanaa 
♥ parsakaalia
♥ bataattia
♥ aprikoosia 
♥ päärynää

Näistä aprikoosi on edelleen maistamatta, sillä se on yksistään aika vahvaa, mutta ajattelin kokeilla sitä puuron seassa. Nyt kun 5kk kolkuttelee ovella, on pian aika alkaa puurotella. 

Kun muotit olivat jäätyneet, siirsin palat muoteista minigrip-pusseihin, joista niitä on helpompi ottaa haluttu määrä käyttöön. Otan pakkasesta aina hyvissä ajoin tarvitsemani määrän jääkaappiin sulamaan. Toki mikrossakin voi lämmittää jos tarve on, mutta pidä huolta, että sose on syöntilämpöistä ettei vauvasi suu pala. Mikrossa on hiukan sitä vikaa, että se lämmittää epätaisaisesti. 

Maisteluannokset olivat aluksi yhtä ja kahta palaa, mutta aika nopeasti poika alkoi syödä niin isoja annoksia, että oli helpompaa alkaa valmistaa isompia annoksia. 

Meillä hyväksi todettuja makuja ja makusekoituksia:

♥ Palsternakka
♥ Porkkana-palsternakka
♥ Bataatti-porkkana-parsakaali
♥ Peruna-porkkana-lanttu
♥ Peruna-porkkana-paprika 

Hernesosetta tein maisteluannoksina jääpalamuottiin, koska se on kiva antaa ns. lisäkkeenä muun soseen rinnalla. 


Ja peruna ei meillä tosiaan mene yksistään, mutta muiden vihannesten joukossa menee hienosti. 

Hedelmäsoseita en ole päärynän ja aprikoosin sekä omenan lisäksi tehnyt, sillä kaupasta saatavat hedelmäsoseet ovat sen verran hyviä, että olen päästänyt itseni sillä saralla helpommalla. 
Banaani on helppo muussata tuoreeltaan ja esim. omenat, joita kukaan ei muista syödä, on helppo keitellä soseeksi pakkaseen. 

Hedelmiä ja vihanneksia, joita ei kannata pakastaa:

♣ Peruna (koostumus muuttuu vetiseksi ja rakeiseksi)
♣ Avokado (tummuu, ellei siihen sekoita sitruunamehua joukkoon)
♣ Banaani, sillä sitä on niin helppo muussata tuoreeltaan vauvalle. 


Höyrytystä ilman höyrykattilaa. Käytä apuna metallista siivilää. 

VINKKI!

Bonnen soseet ovat täyttä tavaraa ja sitä voi pakastaa juurikin esim. jääpalamuotteihin ja ottaa puuron kaveriksi haluttu määrä. Jääkaapissa sose säilyy viikon verran avattuna. 

sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Häät on juhlittu!

Nyt se, mitä koko vuoden on järjestetty ja mikä on ollut enemmän tai vähemmän lähes päivittäin mielessä, on saatu päätökseen ja jäljellä on enää lämmin muisto.

Häitämme vietettiin viime lauantaina 28.09.2019 Liedon Zoolandiassa läheisimpien sukulaistemme, mutta enimmäkseen ystäviemme parissa. Vaikka alunperin sääennuste vaikutti sateiselta, saimme kuitenkin mitä hienoimman aurinkopäivän ja hääkuvistamme tuli ainakin luonnonvalon puolesta upeat. Vasta yöllä alkoi sataa, mikä ei haitannut juhlan kulkua laisinkaan.

Hääpäivän kulku oli seuraavanlainen:
(kuvat ovat kaikki kännykkäkamerakuvia, viralliset kuvaajan ottamat kuvat eivät ole vielä saapuneet)

7.00 Herätys ja viimeinen yritys kosteuttaa syksyn riivaamaa atooppista ihoani
8.30 Kampaus ja meikkaus (aikaa oli varattu 11.30 saakka, mutta olin valmiina jo 10.40)


11.00 Hääkimpun nouto Kukka Tuiresta, joka on aivan ihana paikka ja kaupan pitäjät mitä ihanimpiä ihmisiä. Vahva suositus jos mietit kukkakauppaa Turun alueella. Löytyy osoitteesta Hautausmaantie 30. 




12.15 Kaaso saapui meille ja nautittiin mimosat päivän kunniaksi. 
13.00 Häämekon pukeminen. 
14.00 Hääkuvat Nautelankoskella

Viralliset kuvat eivät vielä ole tulleet, mutta tässä kaason nappaamia kuvia





15.00 Hääpaikalle saapuminen ja asun viimeistely9


15.30 Vihkiminen 
15.40 Onnittelut ja malja
15.50 Yhteiskuva ulkona (JES!)
16.00 Ruokailu 
17.30 Ohjelmaa (mm. vieraiden tutustumisleikki eli "nouse ylös jos olet..." ja puheita)
18.30 Kakunleikkaus



19.00 Ohjelmaa (Kuten: Kaaso, morsian ja morsiamen äiti piirtävät sulhasen kuvan ja bestman, sulhanen ja sulhanen isä piirtävät morsiamen kuvan vasemmalla kädellään ja lopuksi sulhasen ja morsiamen pitää arvata mikä kuva on puolison piirtämä)

19.30 Häävalssi 



19.45 - 00.20
Sukkanauhan ja heittokimpun heitto
DJ ja vapaata juhlimista

00.30 Bussi tuli hakemaan vieraamme ja me lähdimme hotellille pinkillä amerikanraudalla 


Hotellilla nautimme vielä pari lasia kuohuvaa sekä mansikoita kermavaahdolla. 



Sitten tutimaan onnellisena siitä, että päivä oli niin täydellinen! ♥ 

perjantai 13. syyskuuta 2019

Servetit hääpöytään

Kuten olen aiemmin maininnut, häidemme teemavärit ovat hopea ja turkoosi. Ne näkyvät myös häidemme kattauksessa servettejen muodossa.

Servetit ovat ihan Prisman halpiskamaa ja servettirenkaat tilasin WISHin kautta Kiinasta. 

Ja tällaiset niistä sitten taiteilin. Ajattelin, että on helpompi tehdä ne valmiiksi kuin ruveta hääpaikalla niitä päivää ennen askartelemaan. 



tiistai 3. syyskuuta 2019

Vauvatarvikkeet: Turhat ja tarpeelliset

Aika paljon vauvatavaraa tuli hankittua ennen Ahtin syntymää ja nettihän on pullollaan MUST HAVE -listoja, joita itsekin seurasin ja poimin tarpeellisimmilta tuntuvat ideat. Aika pitkälti tuli hankittua tarpeellisia juttuja, mutta toiset ovat tietysti olleet hyödyllisempiä kuin toiset ja toiset täysin turhakkeita. 

Ennen Ahtin syntymää tein listan hankkimistani tarvikkeista ja se löytyy täältä. 

TURHAT 

Kantoreppu 


Toistaiseksi tuntuu, että kantoreppu oli loppujen lopuksi turha "hankinta" (saimme sen ilmaiseksi), koska ei sitä tullut kesäkuumilla käytettyä kuin muutaman kerran enkä tiedä saammeko sitä enää uudestaan käyttöön. 

Vaunun koppa 


Ahti ei juuriaan ole viihtynyt vaunukopassaan. Hyödyllisin se on ollut silloin kun olemme olleet yötä jossain, jolloin vauvan on saanut yöksi koppaan nukkumaan. Alussa yritimme käydä vaunulenkeillä, mutta poika suostui nukkumaan vain kun vaunut olivat liikkeellä ja heräsi heti kun palattiin kotiin ja yritin saada hänet terassilla jatkamaan uniaan. 
Ehkä nyt syksyä ja talvea kohden tästäkin vielä tulee hyödyllisempi. 


Tutit


Tutteja satoi joka tuutista, mutta eivät olleet Ahtin juttu, joten turhiksi jäivät. Onneksi kavereilla on tuttia syöviä vauvoja, joille ne saattoi lahjoittaa. 

Sinkkivoide ja nännivoide


Eipä ole ollut kummallekaan tarvetta. Ei ole toistaiseksi ollut vaippaihottumaa. Sinkin sijaan ollaan tarpeen mukaan kynsinaarmuihin ja muihin käytetty bepanthenia. Olin aivan varma, että olisin saanut lotrata nännvoidetta, mutta eipä tarvinnutkaan. 

Potkuhousut

Niitä ei olla käytetty kuin aivan alussa pari kertaa. Koimme ne heti epäkäytännöllisiksi. 

Muuta totaalisen turhaa en keksinyt, sillä aikalailla muita juttuja ollaan käytetty enemmän tai vähemmän säännöllisesti. 

TARPEELLISET

Kapalopussi




Tuli kyllä tarpeeseen, jotta saatiin pikkumiehen uni rauhoitettua - hänellä kun nuo kädet heiluvat niin ettei nukkumisesta meinannut tulla mitään. Ostimme myös seuraavan koon kapalopussin, mutta se on jäänyt käyttämättä. 

Sähkö-rintapumppu


Koska poika ei koskaan oppinut imemään, oli tämä enemmän kuin tarpeellinen hankinta. En olisi ikinä käsipumpulla jaksanut kolmea kuukautta pumppailla kaikkia vauvan aterioita. 

Pussukka vaunuihin


Tässä kulkee omat tavarat (kukkaro, puhelin, avaimet) näppärästi mukana ilman, että tarvitsee erikseen kantaa käsilaukkua. Lisäksi tässä kulkee kätevästi tuttipullotkin mukana. Ja tuon etummaisen taskun saa irti jos vaikka täytyy jättää rattaat jonnekin valvomatta. 

Sitteri ja turvakaukalo


Ahti on alusta saakka viihtynyt sitterissä. Nykyään en häntä siinä enää "istuta" kuin syöttämisen ajan ja kun käyn suihkussa tai puuhaan kotona jotain muuta mihin haluan ottaa hänet mukaan. 

Turvakaukalo sen sijaan on tullut aina vain tärkeämmäksi. Se on meillä aina mukana, sillä sen saa niin kätevästi vaunuihin kiinni eikä lasta tarvitse autostakaan kiskoa unessa koppaan vaan kaukalon voi suoraan siirtää ratasosaan. 

Ahti viihtyy myös hyvin päiväunilla siinä. Onneksi koppa on äärimmäisen hyvän mallinen, joten vauva pysyy ryhdikkäässä asennossa vajoamatta ruttuun kuten useissa turvakaukalomalleissa. 

Unipesä


Aluksi Ahti nukkui unipesässä meidän välissämme, josta siirsimme hänet unipesässä omaan sänkyyn. Myös mökillä oli unipesä. Nykyään pesä ei ole enää käytössä, mutta siitä oli kyllä pienokaisen sopeutumisessa apua. 

Hyttysverkko

On ollut ahkerassa käytössä koko kesän, sillä Ahti viihtyy ulkona unilla.

Haalarit

Meidän luotto-kotivaate ja aiheesta onkin parempaa juttua Mukavuudenhaluinen vauvan vaatetus- postauksessa. 

Leikkimatto

Leikkimatolla viihtyy vauvan lisäksi joku muukin. :D

Tämä on antanut valtavasti lisää aikaa minulle tehdä kotitöitä ja välillä ihan omiakin juttujani, sillä Ahti viihtyy leikkimatolla toistaiseksi valtavan hyvin ja pitkiäkin aikoja. 

Mukana kannettava leikkimatto


Ahti sai sen minun tädiltäni ja sedältäni ristiäislahjaksi ja tarkkasilmäisimmät ehkä huomaavatkin, että se on tehty tämän vuoden äitiyspakkauksessa olleesta makuupussista. Sitä on helppo kantaa mukana ja siinä on pehmoista kölliä ja touhuta. 

Pehmoinen kettupeitto


Ahti on alusta asti nukkunut pehmoisessa kettupeitossaan niin vaunuissa, sohvalla, sängyssä, sitterissä, turvakaukalossa kuin mökillä korisängyssäkin.. siis ihan kaikkialla Se on maailman ihaninta ja kevyintä materiaalia. Kesähelteillä jouduimme pitämään siitä taukoa, mutta nyt viileitten alettua kettupeitto pääsee taas joka paikkaan mukaan.