tiistai 11. syyskuuta 2018

Miten paino putoaa?

Tähän voisi kaikessa yksinkertaisuudessaan vastata vain, että syömällä - niin uskomattomalta ja ärsyttävältä kuin se tuntuukin. Täytyy sanoa, että minulla kesti kuusi vuotta tajuta tämä yksinkertaiselta kuulostava avain menestykseen. Syöminenhän kuulostaa juuri siltä, mikä on aiheuttanut ylipainoa. 


Kuuden vuoden aikana olen kokeillut kaikkea: 

♠ Superdieettiä
♠ Vähähiilihydraattista ruokavaliota
♠ 5:2 -diettiä
♠ Syömisen rajoittamista klo. 16 jälkeen
♠ Ateriankorvikkeita
♠ Mehudieettiä


Ja miksi mikään näistä ei toiminut toivotulla tavalla ja auttanut minua pudottamaan niitä 20 kiloa, jotka olin itselleni hyvinkin lyhyessä ajassa kerännyt ensimmäiseen omaan kotiin muutettuani. 

Superdieetti

Minun kohdallani kieltäytyminen ja piirun/gramman tarkka ruoka-ohjelma yhdistettynä puulta maistuvaan kuntosali/kotitreeniharjoitteluun ei toiminut. Jaksoin tasan kaksi viikkoa noudattaa tylsältä maistuvaa kana/riisi/maitorahka -kaavaa ja siinä se sitten oli. Sama vika oli vähähiilihydraattisessa ruokavaliossa. En jaksa miettiä mikä on sallittua ja mikä ei. 

5:2 pätkäpaasto

Tämä on nerokas systeemi, jonka otan käyttöön aina aika ajoin kun tuntuu, että elimistö alkaa pöhöttyä ja kaipaa kenties jonkinlaista puhdistusta. Mutta ei tämä ollut minun tieni pysyvään laihtumiseen, sillä haluan syödä päivittäin normaalisti enkä nähdä nälkää. Tästä "dieetistä" löytyy rutkasti tietoa netistä ja muun muassa seuraavasta kirjasta. 


Syömisen rajoittaminen kello 16 jälkeen

Tällä tavalla sain ensimmäistä kertaa painoni putoamaan, mutta eihän tällainen rajoittava elämäntapa toimi - se on jo nähty. Toisin sanottuna söin aamupalan, työpaikan tarjoaman lounaan mahdollisine jälkiruokineen ja iltapäivällä aina maitorahkaa mehukeitolla ja marjoilla/banaanilla. Sitten lopetin syömisen. Fiksua, eikö?

Ateriankorvikkeet

Eivät yksinkertaisesti pidä nälkää ja mielihaluja poissa, joten lipsumisen prosentti kasvoi suuremmaksi kuin onnistuneitten päivien. Eikä tämäkään ole tapa, jota voisin jatkaa koko elämäni. Ja hyi olkoon miten pahoja ne tuotteet loppujen lopuksi olivat. 

Mehupaasto

Elämäni huonoin kokeilu. Mehuista ei tullut kuin huono olo ja allergisia oireita enkä saanut sitä loppuun. 


Mitä teen toisin nyt?

Sen sijaan, että rajoittaisin ja kieltäytyisin, olen aloittanut syömään ja nauttimaan elämästä. Ainoa asia, mikä minua on koskaan auttanut, on ollut kaloreitten laskeminen. Äärimmäisyyksiin vietäessä sekin taktiikka kusee, mutta olen ottanut siitä opikseni syöden nykyään seuraavia ohjenuoria muistellen: 

1. Pidän suurpiirteistä ruokapäiväkirjaa suurpiirteisine kaloreineen ja pyrin pitämään päivän syömiseni 1200-1600 välillä. 

 2. Syön kaikkea enkä kieltäydy mistään. 

3. Syön säännöllisesti ja iltaan saakka. 

4. Sallin itselleni päiviä, jolloin en laske ainoatakaan suuhuni laittamaa asiaa. 

5. Syön vain sellaista, josta pidän ja joka saa minut tyytyväiseksi. 

6. Keskitän suurimmat ateriani aamuun ja lounaalle. 

7. Juon 3-4 litraa vettä päivässä. 

8. Aamuni aloitan 750ml:lä vettä ja kupillisella vahvaa vihreää teetä.


Näillä vinkeillä olen saanut heinäkuun alusta painoni putoamaan yli 10 kiloa! 
Painoin mässäilykauteni päätteeksi lähes 93 kiloa ja nyt painoni on pikkuhiljaa putoamassa lähemmäs 80 kiloa. 


Matka jatkuu vielä sen aikaa, että pääsen normaalipainon rajoihin ja mahdun vaatteisiin, joihin ennen mahdun. Tärkeintä on kuitenkin se, että tunnen itseni tyytyväiseksi ja terveeksi - muulla ei ole väliä. 

4 kommenttia:

  1. Saman havainnon olen tehnyt, eli vain syömällä laihtuu. Kaikki kuurit tuli itselläkin kokeiltua. Nyt on jo yli vuosi menty painossa alaspäin eikä nälkä ole ollut missään vaiheessa. Teen vielä itse niistä kevytruuistani niin herkullisia, että odotan joka päivä annoksiani kieli pitkällä.

    Tsemppiä edelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Minäkin olen kokenut, että helpoimmalla pääsen kun itse teen omat ruokani töihin mukaan niin saan samalla kevyttä, ravitsevaa ja maukasta! :)

      Poista
  2. Sama täällä.Aikoinaan kävin Painonvartijoissa,laihduin syömällä reilu 20kg.
    Tuo painon pudotus ,täytyy lähteä itsestä,inho omaa kroppaa kohtaan ja ainaiset ..isommat ja isommat vaatteet.Peilikuvani oli vain "käsipeili". oi niitä aikoja....
    Mutta hattu nostan tosi korkealle Sinulle !!ja PALJON onnea ja tsemppiä jatkoon,näytät tosi hyvältä.Olet muutenkin erittäin Kaunis nainen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista sanoistasi! ♥ Tuo kaikki on niin totta, peilikuvaan tuijottaminen on turhaa - kunhan tunne on hyvä ja itse nauttii elämästään niin ollaan oikealla tiellä! :)

      Poista