Kun tulin raskaaksi, olin sitä mieltä, että odotan poikaa. Ensimmäisen virallisen ultran jälkeen mieleni muuttui kuitenkin sillä "Väpä" näytti ultrakuvassa niin sirolta ja liikkui minusta tyttömäisesti. Lisäksi kokeilin NUB-teoriaa ultrakuvamme perusteella ja sen mukaan lapsi olisi tyttö.
Kiinalainen syntymäkalenteri ennusti meille poikaa.
Tein myös Vau.fi-sivun sukupuolitestin ja sen mukaan lapsemme olisi tyttö.
Sormustestinkin tein, mutta sen tulos jäi aavistuksen epäselväksi...
Ruokasooda-testissä kuppiin laitetaan noin ruokalusikallinen ruokasoodaa ja sen jälkeen hieman virtsaa. Jos sooda alkaa sihistä ja kuplia, odotat poikaa ja jos mitään ei tapahdu, odotat tyttöä. Tämä perustuu ilmeisesti siihen, että happamampi virtsa yhdistetään poikalapseen ja emäksinen tyttöön. Meidän tuloksemme tästä testistä oli tyttö.
Lisäksi löytyi ns. uskomusten lista, joiden tulokset olivat seuraavanlaiset:
Poika
1. Sinulla ei ole pahoinvointia.
2. Et ole muuttunut ulkonäöllisesti tai jopa hehkut.
3. Sänky on hedelmöityshetkellä ollut poikittain lattialautoihin nähden.
4. Sinun tekee mieli happamia tai suolaisia ruokia.
5. Sinulla on eteenpäin työntyvä maha, raskautta ei havaitse takaapäin.
6. Vauvan syke on hidas.
7. Vauvan potkut ovat napakoita ja kovia.
8. Sinulla näkyy linea negra.
9. Olit yhdynnässä ovulaation aikaan.
10. Sinulla on terävä ilme.
11. Elitte leppoisaa elämänvaihetta lasta tehdessänne.
12. Kätesi ovat kuivat.
13. Olet rauhallinen ja hyväntuulinen.
14. Puolisosi lihoo raskausaikana.
15. Palelet enemmän kuin normaalisti.
16. Rinnoissasi on valtava muutos ja ne ovat arat ja turvonneet.
17. Sinulla on poikaolo.
18. Äidin ikä synnytyshetkellä ja synnytysvuosi - toinen luvuista pariton ja toinen parillinen.
19. Vatsasi on matalalla.
20. Hiuksesi ovat hyvinvoivat ja kiiltävät.
Tulos 5/20
Tyttö
1. Pahoinvointia raskauden aikana.
2. Kukkiva iho.
3. Olet kiukkuinen.
4. Sänky on hedelmöityshetkellä ollut lattialautojen suuntaisesti.
5. Vauva hikkaa paljon.
6. Vauvan potkut eivät ole kovin rajuja.
7. Vauvan syke on tiheä.
8. Sinua närästää.
9. Sinulla on jatkuvasti lempeä ilme.
10. Vatsasi leviää sivuille.
11. Makean himo.
12. Olit yhdynnässä muutama päivä ennen ovulaatiota.
13. Sinulla ei näy linea negraa.
14. Olitte stressaantuneita lasta tehdessänne.
15. Kätesi ovat aiempaa pehmeämmät.
16. Rinnoissasi ei ole juuri muutosta.
17. Sinulla on tyttöolo
18. Sinun ikäsi synnytyshetkellä ja synnytysvuosi ovat kumpikin parillisia tai parittomia.
19. Vatsasi on korkealla.
20. Hiuksesi rasvoittuvat ja laskeutuvat päätä myöden.
Tulos 15/20
♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥
Tänään kävimme rakenneultrassa, jossa todettiin, että kaikki on niin kuin pitääkin ja pieni ihmisen alkumme on hyvinkin aktiivinen. Kovasti kädet ja jalat kävivät ja ahkerasti hän potki minua virtsarakkoon. :D Ihana oli seurailla hänen touhujaan melkein puolen tunnin ajan ja kuunnella miellyttävän hoitajan selostusta.
Ja lopulta tuli se kovasti odottamani kysymyskin eli halutaanko tietää sukupuolta. Ja haluttiinhan me. Kaikista mahdollisista oloista ja testituloksista huolimatta masussani kelliikin IHANA PIENI POIKA ♥
Olin kyllä yhtä hymyä koko ultran ja sen jälkeenkin koko päivän on ollut epätodellisen kevyt sekä onnellinen olo. Päässäni on pyörinyt kaikki pieneen poikaan liittyvä enkä malta odottaa, että pääsen viikonloppuna kirpputorille etsimään pikkupojalle ihanaa päällepantavaa.
Olo on onnellinen!! ♥
Tänään kävimme rakenneultrassa, jossa todettiin, että kaikki on niin kuin pitääkin ja pieni ihmisen alkumme on hyvinkin aktiivinen. Kovasti kädet ja jalat kävivät ja ahkerasti hän potki minua virtsarakkoon. :D Ihana oli seurailla hänen touhujaan melkein puolen tunnin ajan ja kuunnella miellyttävän hoitajan selostusta.
Ja lopulta tuli se kovasti odottamani kysymyskin eli halutaanko tietää sukupuolta. Ja haluttiinhan me. Kaikista mahdollisista oloista ja testituloksista huolimatta masussani kelliikin IHANA PIENI POIKA ♥
Olin kyllä yhtä hymyä koko ultran ja sen jälkeenkin koko päivän on ollut epätodellisen kevyt sekä onnellinen olo. Päässäni on pyörinyt kaikki pieneen poikaan liittyvä enkä malta odottaa, että pääsen viikonloppuna kirpputorille etsimään pikkupojalle ihanaa päällepantavaa.
Olo on onnellinen!! ♥
tänäpäivänä kun tuo tiedon etukäteen...ennen ei puhettakaan,,,vasta sitten kun kätilö ilmoitti kumpi on poika vai tyttö;),
VastaaPoistaAjat muuttuu ja me kaikki sen mukana.Ihanaa odotus aikaa,tulevalle äidille ja isälle:)))
...mutta muista myös levätä:):)
Hiennoo, että kaikki on kunnossa. <3
VastaaPoistaMie en tehnyt mittään sukupuolitestejä, eikä miulla ollu minkäänlaista tyttö- tai poikaoloa :D
Minä luin aikoinaan esikoista odottaessani, että tulee poika jos on kirves ollut tekohetkellä sängyn alla :D.Jokaisen neljän kohdalla "ennusmerkit" oli mitä sattuu ja itsekään en tiennyt kumpi on tulossa. Jälkikäteen ainoa joka erotti pojan tytöistä oli vatsan muoto. Pojan kohdalla maha oli leveä ja lättänämpi kuin tyttöjen :)
VastaaPoistaIhana, kun tupsahdit blogiini! Tulin heti vastavierailulle ja tykästyin kovasti. Samanlaisia kiinnostuksen kohteita ja masuasukit (inhoan tota nimitystä, mut on niin kuvaava :,D ). <3 Olen sanonut, että jos joskus saan lapsen niin haluan saman sukunimen lapsen kanssa. Vähän on mietteissä, että josko ristiäisten lomassa pieniä häitäkin vietettäisiin. Hitaita hämäläisiä; eihän me olla oltu kuin vasta 13 vuotta kihloissa. ;)
VastaaPoistaOli kiva lukea nuita raskauspostauksiasi. Ultrat on ollut aivan ihania. <3 Jännä miten itse olen säästynyt kaikenlaiselta pahoinvoinnilta (mutta flunssaa poden nyt ja kaamea yskä!). Ei mitään aavistusta kumpi voisi olla tulossa, mutta kumpikin käy. ^^
Onnea pikku poitsusta ja onnea odotukseen! <3
Kiva kun tulit! ♥ Ja nuo hääthän olisi kiva lisä ristiäisten lomaan. Me ei ihan saada ristiäisiä meidän häiden yhteyteen kun pikkumies syntyy jo toukokuussa ja häät ovat vasta syyskuussa.. Mutta mikäpä siinä juhlia pitäessä :D
PoistaToivottavasti säästyt myös kaikilta ikäviltä vaivoilta ja saat nauttia raskausajastasi alusta loppuun.