sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Vehnättömät/gluteenittomat/maidottomat sämpylät

En ole koskaan ollut mikään leivän pupeltaja, mutta joskus tekee mieli ihanaa tuoretta sämpylää ainaisen näkkärin sijasta. Tänään lähdin soveltaen keittiöön ja onnistuin loihtimaan melko hyviä säpylöitä. Mieskin kehui niitä ja söi kerrallaan jokseenkin monta. 

PS. Jos sinulle on yleiskone, voit vaivata taikinan sitä hyväksi käyttäen. 
Minulla ei ole, joten vaivasin taikinan käsivatkaimen taikinakoukuilla. 

Tarvitset: 

♠ 4dl kauramaitoa
♠ 1pss kuivahiivaa
♠ 1dl gluteenittomia kaurahiutaleita
♠ 1 rkl psylliumia
♠ ½tl suolaa
♠ ½rkl sokeria
♠ ½dl juoksevaa rasvaseosta
♠ 3dl kaurajauhoja
♠ 1½dl seperin Fin Mix -seosta
♠ 90g maidotonta juustoraastetta

*alla kuva käyttämistäni kuivatuotteista


1. Lämmitä kauramaito kädenlämpöiseksi ja sekoita siihen kuivahiiva, kaurahiutaleet sekä psyllium. HUOM! Käytä psylliumia mitattaessa aina oikeaa ruokalusikkamittaa. Anna seoksen turvota 10 minuttia. 

2. Kun seos on turvonnut, voi laittaa yleiskoneen päälle ja lisätä joukkoon suolan, sokerin ja juoksevan rasvaseoksen sekä juustoraasteen. Anna vatkautua hetken ennen jauhojen lisäämistä. 

3. Lisää jauhoja pikkuhiljaa ja lopuksi vatkaa vielä hetki hyvän sitkon saavuttamiseksi. 

4. Öljyä kädet ja pyörittele taikinasta uunipellille haluamasi kokoisia sämpylöitä. 
HUOM! Taikina turpoaa melkoisesti, joten jätä pullien väliin hyvät välit. 

5. Turvota liinan alla 20 minuuttia ja paista sitten 225 asteessa noin 10-15 minuuttia. 


Mitään pulleita näistä ei tule, mutta sisältä ihanan pehmeitä ja kosteita ja päältä mukavan rapeita. Minusta aivan mahtavia näin ensikokeiluksi. 


Herkullisia hetkiä sinulle! ♥

lauantai 27. tammikuuta 2018

Operaatio pakastimen tyhjennys

On täysin turhaa lähteä muuttamaan kaikkea mahdollista pakkasen sisältöä uuteen osoitteeseen. Marjat sun muut on tietenkin asia erikseen, mutta nuo ruokapakasteet on tarkoitus käyttää mahdollisimman pitkälti ennen muuttoa. 

 Tänään tein pientä inventaariota pakastimien sisälle ja yllätyin kuinka vähällä taidamme tässä operaatiossamme päästä. 

 Pakkaset pitivät sisällään seuraavaa: 

♠ 2 pkt 400g broilerin jauhelihaa 
♠ Vihreitä papuja n 1,5kg
♠ Gluteenittomia kalapuikkoja 
♠ Kuorellisia tikku- ja lankkuperunoita 
♠ Mummon poimulliset ranskanperunat 
♠ Kylmäsavulohifileitä 
♠ Kukkakaalipakaste 
♠ Porkkanapihvejä 2pkt 
♠ Saaristolaiskalapihvejä 2pkt 
♠ Kullanrapeat kalafileet 

Näistä on helppo irrottaa heti miehelle nuo mummon ranskalaiset, sillä itse en pidä niistä sekä nuo kullanrapeat kalafileet vehnäpitoisuuden vuoksi. 



Broilerin jauhelihasta taitaa tulla pyöryköitä ja kylkeen currykastiketta sekä vihanneksia. Vihreitä papuja saa kulumaan vaikka tällä aterialla, sillä ne sopivat mielestäni kaikkeen. ♥

Kylmäsavulohifileet täytyy ottaa vain sulamaan niin niitä saa laitettua näkkärin päälle esim. iltapalalla. 

Luulen, että nuo tikku- ja lankkuperunat kulkevat käsikädessä noiden porkkana- ja kalapihvien kanssa ja loppujen lopuksi jäljelle jää vain kalapuikot sekä kukkakaalit. 

Kaiken kaikkiaan helppo pakastimen tyhjennysoperaatio, mutta sitäkin tärkeämpi, sillä joka tapauksessa pakasteita siirrettäessä pakasteet pääsevät aavistuksen sulamaan eikä se ole oikein sopivaa kerran jo pakastettujen ruokatarvikkeitten kanssa. Sitä paitsi mikään ei ole inhottavampaa kuin hileinen jäätelö tai esim. kalapuikot.

Luultavasti emme edes ota toista pakastinta mukaamme, joten mitä vähemmän pakastettavaa, sen parempi. 

tiistai 23. tammikuuta 2018

Kuka kodissamme kehrää?

Blogin nimi Hetkiä kehräävän kodin keskellä antaa viitteitä siitä, että joko meillä harrastetaan vanhaa kunnon kehruuta tai sitten sillä viitataan erääseen viiksikkääseen ja varsin vitsikkääseen eläimeen. No niinhän se on, että meillä kehrää kissa nimeltä Kössi alias Musta Perkele. 


Ja kuten arvata saattaa, Kössi on meidän perheen kingi. 


Todellisuudessa hän on kyllä kaikkea muuta kuin kingi. Kiltimpää ja rakkaudenkipeämpää kissaa saa hakea. Kössin saa vaikka laittaa kuudelle solmulle ja rutistaa vaikka tunnin sylissä eikä se siltikään hermostu. Kolmen ja puolen yhteisen vuotemme aikana Kössi ei ole koskaan raapaissut tai purrut minua. Se on ihmeellinen ja ihana ystävä, joka on alkujaan muuttanut meille minun sydänsurujani parantamaan aiemman kissani kuoltua traagisesti vain kahden vuoden iässä. 


Kössillä on myös pikkusisko, joka ei kehrää, mutta luulee kyllä olevansa kissa. 

Hän on vajaa kaksikiloinen Prahanrottakoiratyttö, tutummin rottatyttö Minni. Kössillä ja Minnillä on ikäeroa päivälleen kaksi kuukautta, joten ne ovat kasvaneet yhteen ja ovat kuin paita ja peppu. 


 Melskeestä ja vilskeeltä huolta pitävät siis nämä kaverukset, jotka arkeamme tietyllä tapaa hallitsevat ja tuovat päiviimme toisinaan hyvinkin mielenkiintoisia vivahteita sekä tottakai valtavasti iloa ja rakkautta. 

maanantai 22. tammikuuta 2018

Palauta vanha koti siistinä!

Vuokralla asumisessa on sellainen ikävä varjopuoli, että koskaan ei tiedä, mitä edellinen asukas jättää jälkeensä. Minä kun silloisen poikaystäväni kanssa muutin tähän nykyiseen asuntooni vuonna 2012, löysin muun muassa kylpyammeen alta muumioituneen sammakon ja keittiön kaapinhyllyt olivat aivan sen näköiset kuin niille olisi mestattu joku. 


Tuollaisia hyllyjä jynssätessä ei kyllä riemu ollut korkealla. Varsinkaan kun se ei ollut yllätyksistä ainoa. 


Vinoon asennetut palapeilit olivat ensimmäinen kauhistus, mutta kun ne otti seinästä irti, oli kauhistus kahta suurempi. Seinä oli nimittäin maalattu peilien asentamisen jälkeen ja niinpä mekin jouduimme heti maalaushommiin. 



Näille kosmeettisille asioille, kuten seinän lahoamiselle, entiset asukkaat eivät tietenkään voi mitään. Meiltähän muun muassa romahti puolikas seinä alas kylpyhuoneesta eräänä kauniina päivänä kun ovi paukahti ristivedon vaikutuksesta kiinni. 


Myös pientä sähkövikaa lie joskus ollut? Tämän minä pyysin välittömästi huoltoyhtiön vaihtavan. 

No, joka tapausessa tässä pientä maistia omakohtaisista vuokrakamaluuksista. Osa on edellisistä asukkaista riippumatonta, mutta kyllä tämä asunto myös luokattoman siivoton ja likainen oli. Itse en ikinä kehtaisi asuntoa siinä kunnossa eteenpäin luovuttaa ja itse asiassa siivoamatta jätetty tai muuten vain normaalia kuluneempi asunto oikeuttaa vuokranantajaa perimään lisämaksun vielä jälkikäteenkin. 

Näin muuton kynnyksellä olen kirjannut itselleni listan, mitä kaikkea vanhassa asunnossa pitää muistaa tehdä ennen kuin sen voi luovuttaa. 

♥ Pese uuni ja hella (rapsuta pinttymät sokeripalalla)
♥ Pese roskakaappi
♥ Siivoa hellan takaa
♥ Pese liesituuletin
♥ Pese lattiat
♥ Pyyhi kaapit
♥ Pese WC
♥ Pese kylpyamme (myös alta) + kaakelit
♥ Pese ikkunat sisältä
♥ Pese peilipinnat
♥ Puhdista kylppärin ilmanvaihtoventtiili
♥ Siivoa häkki- ja kylmäkellari

Aika paljon hommaa, mutta esimerkiksi kellareitten siivoamisen voi tehdä jo nyt eikä liesituuletinkaan kuukaudessa parissa ehdi kovin pahasti uudestaan likaantua. 
Muut on melkein jätettävä lähelle muuttoa, jottei tarvitse tehdä samaa asiaa kahdesti. 

Jonkun mielestä ehkä liian tunnollista, mutta minulle jää itselleni parempi mieli kun jätän jälkeeni hyvin pidetyn ja siistin kodin, joka mukavien vuokranantajieni on helppo tarkistaa ja sen voi vaikka heti vuokrata seuraavalle. 

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Herkuttele kotitekoisilla nugeteilla

Tiedän todella monia ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä, että kaupan valmisnugetit ovat jotain kamalaakin kamalampaa, mutta tiedän myös vähintään yhtä monta, jotka rakastavat näitä kyseisiä tuotteita ja syövät niitä vähintään viikottain tai käyttävät niitä esimerkiksi kätevinä välipaloina.

Minusta ne ovat ihan ok, vaikka tiedänkin etteivät ne ole kanaa nähneetkään (kärjistettyä, tiedän). Tosin nykyään niitä ei ole tullut syötyä A) painonpudotuksen vuoksi, B) ruoka-ainerajoitteiden vuoksi ja C) koska olen löytänyt tavan valmistaa paljon parempia nugetteja itse.

Tarvitset: 

♥ Broilerin fileeleikettä/rintafilettä n. 350-480g
♥ Corn Flakes -muroja 3dl
♥ 1 muna
♥ mausteita (pippuri, suola, valkosipulirouhe, paprika yms.)


1) Pistä Corn Flakesit esimerkiksi pussiin ja murskaa kaulimella pieneksi muruksi. 
2.) Kaada esim. lautaselle ja lisää joukkoon haluamasi määrä mausteita. Minä laitoin pippuria, suolaa, valkosipulirouhetta ja paprikajauhetta. 


3.) Leikkaa kanat sopiviksi pienehköiksi paloiksi esimerkiksi saksilla. 


4) Ja jos sinulta on leivinpaperi ja kaikki vähääkään sitä muistuttava päässyt salakavalasti loppumaan ja olet vielä kaupastakin kävellyt ulos ilman sitä ostoslistalla ollutta leivinpaperia, ota käyttöösi folio. :D 


5) Riko yhteen astiaan muna ja sekoita rakenne riki. 
6) Pyörittele kananpala ensin munassa ja sitten Corn Flakes -mausteseoksessa ja laita se sitten pellille. 


7) Paista nugetteja 200 asteessa 15-20 minuuttia. Älä paista liian kauan tai nugetit kuivuvat. 

Meillä syödään näitten kanssa lähes poikkeuksetta kuorellisia lankkuperunoita sekä tuoretta kurkkua viipaleina sekä tottakai Blåbandin AIOLIA ♥





sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Hei me muutetaan!

Me ollaan tässä aika tarkkaan vuosi oltu oman kodin etsintäpuuhissa miehen kanssa. Hankalinta oli miehen asunnon myyminen - siinä kun oli putkiremppa merkitty viiden vuoden suunnitelmaan. Lopulta se kuitenkin meni ja päästiin vihdoin viimein tositoimiin. 

Kuva vuoden 2012 muutosta.

Pienen pieniä mutkia on ollut matkassa kun olemme joutuneet suhmuroimaan tarjouskaupan kiemuraisessa maailmassa ja toteamaan, että ahneus on sairaus siinä missä muutkin. No, kaikella lienee tarkoituksensa ja nyt tänä viikonloppuna tulimme sellaisen asunnon kohdalle, jolle emme voineet sanoa muuta kuin "KYLLÄ". Ja niinhän se tarjous tehtiin pari tuntia sen jälkeen kun kämppää oltiin käyty toistamiseen katsomassa. Kolmisen tuntia tarjouksen jättämisestä minulla oli jo sähköpostissa viesti, jossa onniteltiin uudesta kodista. 
Nopeaa, eikö?!

Kuva vuoden 2012 muutosta. 
Nyt alkaa siis armoton pakkaaminen. Osan olen onneksi pakannut jo lähes vuosi sitten ja tässä vuoden aikana olen tehnyt suurta karsintaa tavaroissa nimenomaan muutto mielessäni ja nyt ei varsinaisesti tarvitse kuin vain pakata ja helmikuun tai maaliskuun lopulla kantaa tavarat uuteen osoitteeseen. 

Olo on jännittynyt, hölmistynyt ja ennenkaikkea epätodellinen. 
HUI! 

Ben & Jerry's: Vegaaninen jäätelö


Kaikkein näiden ruokarajoitteiden (vehnätön, maidoton) keskellä on tullut huomanneeksi, että todella monet karkit sisältävät vehnää ja lähes kaikki maustetut sipsit vähintään maitoproteiinia. 
Ja tottakai se suosikkini jäätelö sisältää pahimmissa tapauksissa molempia.

Maidottomaksi joutuessani totuttelin soija-, kaura- ja riisijäätelöön ja se on mielestäni ihan hyvää. Nyt nämä vegaaniset Ben Jerry'sit tulivat kauppaan ja vaikka en koskaan ole kyseisistä jäätelöistä pitänyt, oli pakko ottaa kokeiluun yksi maku. Nyt en muista minkä maun tuoteselosteessa mainittiin vehnä, mutta se jää joka tapauksessa maistamatta. 

Otin kokeiluun Chunky Monkey -maun, jossa on siis banaania ja suklaahippuja sekä saksanpähkinää. 


Näissä on vegaanisuudestaan huolimatta sama "vika" kuin alkuperäisissä Ben & Jerry'seissä, sillä tämä on ällöttävän makeaa. Toisaalta parikin lusikallista riittää ja melko tyyris purkki kestää pakkasessa pitempään. 

Hiukan kahvimaiset suklaahiput ovat loistava lisä ja suosikkiosani tässä jäätelössä. Koostumus on melko kova, mutta kyllä tällä makeannälän saa talttumaan. 


lauantai 13. tammikuuta 2018

Putoaako paino vihdoinkin?

Vuonna 2012 muutin ensimmäiseen omaan kotiini silloisen poikaystäväni kanssa ja elämä tuntui avaavan ihan älyttömästi vapauksia. Vihdoinkin sain päättää täysin mitä kaupasta kotiin kannan ja milloin syön mitäkin. Ja niinhän se sitten kostautui, että ennen 68-kiloinen muuttui vuodessa 88-kiloiseksi ja lopulta pahimmillaan melkein 93-kiloiseksi. 

Toisin sanottuna vuodesta 2013 on painonpudotus ollut osa elämääni. Välillä se on onnistunut paremmin - kuten vuonna 2015. jolloin sain yhtäjaksoisesti pudotettua 12 kiloa ja pääsin jo alle 80 kilon. Mutta niin ne kilot hiipivät takaisin, jos muutosta ei ole tapahtunut pään sisällä. Tällä hetkellä painoni pyörii siinä 85 kilon paikkeilla ja olen alkanut tehdä töitä enemmän pääni kanssa kuin pelkästään kiloja tuijotellen. Olen löytänyt itselleni sopivan ruokarytmin ja aamupalan, josta en lipsu.



♥ Gluteenitonta kaurapuuroa
♥ kookosöljyä 1rkl
♥ mansikoita 200g
♥ kourallinen pähkinöitä tai supermarja/siemensekoitusta
♥ 2 lasia vettä
♥ ½ lasia greippi/tuoremehua
♥ vitamiinit
♥ joskus jokin hedelmä


 Päätöksistä kiinni pitämistä ja mielitekojen vastustamista helpottavat aika mittavat ruoka-ainerajoitukset. Ensin jäi pois kaikki, missä on maitoproteiinia ja nyt tämän vuoden alusta myös kaikki vehnää sisältävä. Suuri osa karkeista sisältää vehnää ja suuri osa sipseistä sisältää vähintään maitoproteiinia puhumattakaan kekseistä ja pullista sekä kaiken maailma roskaruoasta. 
On siis helppoa kieltäytyä ja unohtaa suuri osa epäterveellisistä ruoista niiden aiheuttaessa terveydelle haittaa sekä äärimmäisen harmillista esteettisesti epämiellyttävää kutisevaa ihottumaa. 

Vuoden alusta aloitin Elämäntaparemontin Facebookin vertaistukiryhmässä ja tällä hetkellä paino on pudonnut noin 3 kilon verran. En tiedä onko jotain merkittävää tapahtunut pääni sisällä vai onko se allergioiden ansiota, mutta kaikki on ollut kovin helppoa ja on ollut ihanaa päästä kokeilemaan uusia reseptejä sekä raaka-aineita. Olen löytänyt kasvikset aivan eri valossa ja alkanut nauttia niiden mausta. Eikä silti ole tavallaan tarvinnut luopua täysin mistään, sillä esimerkiksi pizzat, hampurilaiset ja muut on täysin mahdollista tehdä maidottomasti ja vehnättömästi. 

Tällaista siis kaiken muun elämän ohella. Blogissa tulee varmaan aika-ajoin vilahtelemaan juttua painonpudotuksesta, elämäntaparemontista ja tottakai päivittelen tänne juurikin noita maidottomia ja vehnättömiä reseptejä. 

Vähähiilihydraattinen kanarulla (maidoton ja vehnätön (gluteeniton)) Postaukseen pääset kuvaa klikkaamalla. 

tiistai 2. tammikuuta 2018

Ruokaisa (vhh) kanarulla (maidoton, gluteeniton)

Vuodenvaihde toi tullessaan uutta niin painonpudotuksen kuin ruokavalioidenkin saralla. On yritettävä löytää ruokaa, joka on vehnätöntä, maidotonta ja sellaista, että sitä voi syödä elämäntaparemontin yhteydessä. Sattumalta löysin Kutsu vapauteen -blogin ja sehän olikin loistolöytä juurikin näitä ruokavaliojuttuja ja hiukan painonpudotustakin ajatellen, sillä blogi on täynnä maidottomia ja gluteenittomia reseptejä. 

Suosittelen tuota blogia tutkimaan, siellä on valtavasti kaikkea hyödyllistä tietoa ja vinkkiä. ♥

Tänään kokeiluun pääsi Vähähiilihydraattinen karppirulla


Vaikeinta tässä reseptissä oli tuon psylliumin löytäminen massiivisesta Citymarketista, mutta löytyi se sieltä kuitenkin lopulta. 

Pohjahan on niinkin yksinkertainen kuin: 

4 munaa
2 dl kaurajogurttia
3/4dl psylliumia (karheaa)
1,5tl leivijauhetta
½tl suolaa

Munien rakenne rikki, jogurtti joukkoon ja sitten loput aineet. Tämä sitten vaan pellille leviäksi ja uuniin 200 asteeseen noin 10 minuutiksi. 


Minulla hiukan psylliumi nousi paiston aikana pintaan (ehkä en sekoittanut tarpeeksi), mutta lopputulosta se ei haitannut millään tavalla eikä maistunut miltään. 


Minun rullani päällä on 

♥ salaattia
♥ kanasuikaleita
♥ punasipulia
♥ paprikaa
♥ aitoa fetaa (ei sovi maitoallergiselle, mutta minä siedän sitä pienissä määrin)
♥ perinteistä majoneesia
♥ ruohosipulia

Rullalle vaan ja jääkaappiin makuuntumaan. Ja on muuten aivan älyttömän hyvää. Mieskin oli ihan otettu uudesta "terveysherkustani" :D 

Tästä söi päivälliseksi mies 1/3, minä 1/3 ja huomiseksi evääksi jäi vielä viimeinen kolmannes. 



maanantai 1. tammikuuta 2018

Hamahelmistä säästölipas


Hamahelmistä on kiva näpperrellä vaikka ja mitä - jopa tällainen säästölipas onnistuu. 





Säästölipasta varten tarvitset 

♥ 29x29 nuppisen laudan
♥ hamahelmiä: 
- mustia
- valkoisia
- punaisia
- kahta eri vihreää

Alla on kuvat tarvitsemistasi valmiista levyistä ja niiden tekemiseen löydät mallipiirrokset aivan postauksen alaosasta. 





MALLIT: 

Näitä tarvitset 2 kpl.  

Näitä tarvitset 2 kpl. 

Näitä tarvitset kaksi. Tee toisesta pohja ja jätä rahareikä pois. Voit myös tehdä pohjasta esimerkiksi kokonaan mustan tai tehdä siihen jonkin oman vapaavalintaisen kuvion. Minä tein omaani ensiapuristin. 
HUOM! 
Muista ettet silitä suoraan hamahelmien päältä vaan laitat väliin esimerkiksi leivinpaperin. Silitä tarpeeksi pitkään ja tasaisesti. Kun olet silittänyt tarpeeksi (noin 2 min.) toiselta puolelta, irrota työ alustasta ja silitä myös toinen puoli. Jos työ alkaa kipristellä ja kaartua, vääntele se suoraksi vielä siinä vaiheessa kun työ on lämmin. 
HUOM!

Hankalin osa tässä projektissa on varmaankin tuo kokoaminen. Jos haluat, voit laittaa pohjaan ja sivupaloihin liimaa, jotta ne pysyvät paremmin ja varmemmin kiinni toisissaan. 

Ja sitten ei kun säästämään! :)