sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Ensimmäinen viikko vauvan kanssa ♥

Ensimmäinen viikko vauvamme kanssa on nyt taputeltu ja hengissä ollaan edelleen kaikki. Ollaan miehen kanssa oltu yhtä ihmeissämme ja haltioissamme tästä pienestä pojasta, jonka olemme saaneet aikaiseksi. Aika on lentänyt siivillä vaikka päivät ovat pääasiassa vain koostuneet pikkumiehen unista, maidon lypsämisestä, syöttämisestä ja ahkerasta vaippojen vaihdosta sekä tietysti pikkuiselle jutustelusta ja hänen ihmettelystään. 

Ensimmäinen viikko on ollut puhdasta rakkautta. ♥

Meillä on kaikki toistaiseksi mennyt seesteisesti. Pieni ihme on päästänyt meidät helpolla. Hän nukkuu lähes säännönmukaisesti 3-4 tuntia putkeen, herää sitten syömään ja jatkaa taas unia. Näin on myös yöllä. Aamuisin hän viihtyy pari tuntia hereillä seurustellen meidän kanssamme. Vieraita hän ei ole vielä jaksanut ottaa vastaan valveilla ollessaan vaan on nukkunut tyytyväisenä huolimatta tuijottelijoiden määrästä. 

Eniten meidät on yllättänyt pikkuisen mukanaan tuoma onnen tunne ja sen määrä. Tottakai tiesimme, että kovasti haluamamme lapsi tulee olemaan ihana lisä elämäämme, mutta silti yllätyimme tunteen vahvuudesta ja valtavasta ylpeyden määrästä. Ajatukset ovat jatkuvasti pienokaiseemme liittyvissä toiveissa ja odotuksissa. Arvailemme hänen tulevaisuuttaan, mittailemme jalkateriä ja mietimme mitä mahdollista urheilulajia vahvajalkainen poikamme voisi alkaa harrastaa. Taltioimme jokaisen hänen ilmeensä ja eleensä, ja haluamme uskoa niiden olevan tarkoituksenmukaisia vaikka tiedämme, ettei niin ole. Tämä on nyt kai sitä paljon puhuttua vauvakuplaa. ♥

Pääsääntöisesti olemme harjoitelleet uutta elämäämme vielä kotioloissa. Parina päivänä olemme vaunuilleet lähikauppaan ja takaisin. Kävimme myös piipahtamassa Bauhausissa ja Prismassa sekä päiväretkellä mökillä. Valtavaa yleisöryntäystä ei ole ollut, ystävämme ovat olleet ihania ja antaneet meille aikaa kotiutua. Pikkuhiljaa olemme valmiit ottamaan vastaan pienen ihmeen ihmettelijöitä. Tiistaina ajelemme tapaamaan kaksi viikkoa vanhempaa kamua. Ekat vauvatreffit!! ♥ 

Ihanaa on se, että mies on meidän kanssa kolme viikkoa kotona. Saamme yhdessä opetella asioita - mies vielä enemmän kuin minä. Huomaan päivittäin, että asia, joka on minulle päivänselvä, ei miehelle tietenkään ole. Tänään törmäsin tähän kun totesin miehen lämmittäneen koko 160ml pullollisen rintamaitoa aamulla tietämättä, että sen käyttöaika on lämmittämisen jälkeen varsin lyhyt. Että järkevää on lämmittää vain sen verran kuin uskoo tarvitsevansa. No, näistä opimme me molemmat. 

Parasta miehen läsnäolossa on se, että voimme vuorotella aamuja. Tänä aamuna mies hoiti aamutoimet ja minä sain nukkua jopa puoli kymmeneen. Tätä on hyödynnettävä niin kauan kuin on mahdollisuus. 

Mutta toistaiseksi siis vielä IHANAA vauva-arkea, valtavaa kiitollisuutta ja onnentunteita. 
Kevyttä väsymystä myös tottakai, mutta eniten kaikista RAKKAUTTA. ♥

keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Puutarha elää!

Ollessani viikon sairaalassa, ehti kotipuutarhassa tapahtua vaikka mitä. Lähes kaikki tulppaanit olivat jo auenneet kun kotiuduttiin maanantaina. Onneksi ehtisin kuvata ne ja nauttia niistä hetken ennen kuin ukkoskuuro hakkasi suuren osan kurjaan kuntoon. 


Esprit 
Orange Princess










Super Siesta



Black hero

Yonina 



Raparperit ovat ottaneet kasvuspurtin.


Valkosipulit ovat vauhdissa ja terhakkaina. 

Angelique & Backpacker


Fontainebleau




Mansikan taimetkin ovat kasvaneet valtavasti ja vankistuneet - kaikki 12!

Ebony & Ivory 


maanantai 20. toukokuuta 2019

Synnytyskertomukseni

Kuten kaikki minulle sanoivat; ei yksikään vauva ole vatsaan jäänyt. Eikä jäänyt meidänkään vaan saapui Turun yliopistollisen keskussairaalan turvissa perjantaina 17.5 kello 00.19. Hän oli TYKSissä päivän ensimmäinen syntyjä.

Kaikki alkoi siitä kun tiistaina jouduin taas prenalle tarkkailuun korkeitten verenpaineiden vuoksi. Olin sitä toivonut käynnistyksen toivossa, mutta osastolla ollessani oloni oli jatkuvasti pessimistinen ja pelkäsin joutuvani takaisin kotiin vahvempien verenpainelääkkeiden kanssa. Miedommat eivät olleet tehneet mitään - päinvastoin tuntui että paineet olivat lääkkeen käytön myötä kasvaneet.

Keskiviikkoaamuna pääsin toiveikkaana lääkärille, joka sitten totesikin, ettei labrat olleetkaan tulleet joten eikun takaisin odottelemaan. Tunsin itseni niin petetyksi, että puhkesin huoneessani totaalisen holtittomaan itkuun, jonka kätilökin oli pannut merkille.. Hän kertoi vielä erikseen maininneensa lääkärille käynnistystoiveeni ja pahoitteli ettei hän voinut auttaa enempää. Päätöksen tekisi luonnollisesti lääkäri, minkä minäkin ymmärsin, mutta yliväsyneenä hormonikimpaleena tunteitaan oli vaikea hallita ja hillitä.

Odottavan aika oli pitkä. Lopulta pääsin yhden aikaan uudelleen lääkärille, joka oli asiaani selvitellyt toisen erikoislääkärin kanssa. Valinta olisi kuulemma minun: joko lähden kotiin vahvempien lääkkeitten kanssa tai sitten aletaan käynnistellä. Valinta ei ollut vaikea. Ja siltä samalta istumalta lääkäri asensi ballongin. Ei järin mukava toimenpide joskaan ei myös millään tavalla kivulias tai hankala. Ikävintä oli kulkea kankea letku reittä vasten ja käydä sen kanssa esimerkiksi vessassa.

Ballonki toimi kuten toivottua ja alkoi kypsytellä kohdunsuuta. Supistukset alkoivat oikeastaan melko heti asentamisen jälkeen ja kestivät voimistuen aina seuraavan päivän aamuun, jolloin se poistettiin lääkärin toimesta. Ja koska toivottua kypsymistä oli tapahtunut, pääsin siirtymään synnytysosastolle kello. 9.30. Mies ehti paikalle kello 9.45.

Seuraavat 14 tuntia odoteltiinkin sitten, että alkaisi tapahtua. Eikä kovin kivuttomassa tilassa, sillä spontaanit supistelut ja poltot alkoivat lähes välittömästi ballongin poiston jälkeen. Synnytyshuoneessa olin jo niin kipeä, että aloitin kivunlievityksen istumalla suihkussa hieman yli tunnin. Se auttoi ensihätään, muttei loputtomiin. Sitten siirryin kokeilemaan ilokaasua ja tiedänpähän nyt että se ei ole minua varten. Se ei auttanut minua missään määrin, lisäsi vain ahdistustani.

Sitten kokeiltiin kohdunkaulan puudutusta, mikä sekin osoittautui liian laimeaksi. Ensimmäisen helpotuksen toi aivan ihana anestesialääkäri, joka asensi epiduraalikatetrin. Epuduraalia sain siis avautumisvaiheessa kaksi annosta ja lisäksi  jotain kipulääkettä ylläpitoannoksena kipupumpun kautta. Näillä tropeilla hengailin suht mukavassa euforiassa aina siihen asti, että kätilö yhtäkkiä totesi ponnistusvaiheen alkaneen.

Synnytys ei mennyt aivan kuin olisi voinut toivoa, sillä pikkumies olikin raivotarjonnasta huolimatta ikään kuin hieman vinossa niin, että hartiat eivät tulleet pään kanssa samassa linjasssa vaan poikittain. Ja tämähän aiheutti sen, etten saanut häntä ponnistettua ulos ja käyrät alkoivat laskea. Sitten sisään alkoikin lapata porukkaa hoitajia ja lääkäreitä myöten. Pikkuinen syntyi lopulta imukuppiavusteisena, mikä sekään ei ollut täysin helppoa. Imukuppi irtosi kaksi kertaa ja jo pelkästään sen äänen kuuleminen aiheutti niin järjettömän paniikliraivon, että lopulta sain kuin sainkin puskettua hänet loppuun saakka omilla voimillani. Väliliha valitettavasti jouduttiin leikkaamaan lapsen tilan kriittisyyden vuoksi, mutta olen luottavaisin mielin että sekin paranee aikanaan. 

Pikkuisen pää palautui imukupista hyvin pian normaaliksi, joskin ikävät jäljet ja ruhjeet siihen tottakai jäi. Nekin alkoivat sairaalassa olon aikana olla niin hyvin parantuneet, että kipulääkettä hän ei enää tarvitse. 

Pikkuinen oli heti kovin virkeä ja avasi komeasti keuhkonsa. Enkä ole muuten koskaan nähnyt yhtä puhdasta vastasyntynyttä. Hän oli tainnut peseytyä lapsivedessä ennen tuloaan kun oli kuullut ettei täällä enää nykyään pestä vastasyntyneitä. ;)
Pituutta hänellä oli 51cm ja painoa 3735g. Pään ympärys 35,5cm.

Sain pidellä pientäni ihokontaktissa rauhassa, sitten hänet siirretiin ylpeän isänsä paidan alle, jotta minä sain syötävää ja pääsin pikapesulle. Omituisesti muuten tyystin kadoksissa ollut ruokahaluni palasi välittömästi synnytyksen jälkeen. 
Ja sitten siirryttiinkin lapsivuodeosastolle, jossa jatkettiin ihokontaktissa vielä muutama tunti. Osastolle saavuin neljän maissa ja mies lähti siitä kotiin toipumaan hänellekin varsin vaiherikkaasta ja raskaasta päivästä.

Hieman päänvaivaa ja murhetta aiheuttivat pikkuisen verensokerit, joita ei millään meinattu saada pysymään tarpeeksi korkeina. Se tietysti aiheutti ikävää raivoa ja huonoa oloa ja tästä syystä imetys on toistaiseksi jäänyt ja sairaalassa pieni sai lypsämäni maidon lisäksi lisämaitoa. Kolmantena päivänä verensokeritasot nousivat ja myös pikkuisen olo koheni niin, että tunnelma välillämme on ollut tyystin toinen.

Tänään pääsimme kotiin ja nyt tarkoituksena on alkaa harjoitella myös rinnalla oloa - joskin rintakumia on varmasti pakko käyttää kun kerran pulloon on jo ehditty tottua.

Tällainen on siis minun synnytystarinani. Se kuulostaa hurjalta ja olikin sitä, mutta loppujen lopuksi minulle jäi vain positiivinen mieli. Minusta pidettiin todella hyvää huolta ja kaikesta kerrottiin ymmärrettävästi. En traumatisoitunut enkä ole jäänyt miettimään asiaa sen kummemmin. Taitaa olla totta se kun sanotaan, että pikkuisen rinnalle saaminen saa unohtamaan kaiken. 

sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Pieni poikamme ❤️

Syntyi 17.5.2019 kello 00.19 TYKSissä.

Pituus 51cm.
Paino 3735g.


Tätä tunnetta ei voi sanoin kuvailla! ❤️ 
Hän on täydellinen. 

sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Odottavan aika on pitkä

Nyt elellään viikkoja 38+2 ja olo on todella valmis. En enää nuku senkään vertaa mitä aiemmin. Öisin vaivaa polttava närästys, johon ei tunnu mikään auttavan. Lisäksi ravaan vessassa tunnin välein, herään omaan kuorsaukseeni ja käännyn puolen tunnin välein kun lantioni uppoaa kipeästi tällä hetkellä aivan liian pehmeään patjaan. Mies nukkuu korvatulpat korvissa ja pari yötä minä vietin kipujen vuoksi jopa yksin sohvalla. 

Viime torstaina kävin äitiyspolilla kontrollissa ja toivoin lääkärin ottavan kantaa palleaani vaivaavaan järkyttävään kipuun, vauvan kokoon sekä kohonneeseen verenpaineeseen. Käynti oli turhauttava enkä voi sanoa pitäneeni lääkäristä. 
A) Hän ei esitellyt itseään. Luin hänen nimensä jälkikäteen pilleripurkin kyljestä. 
B) Hän määräsi KOLME kertaa päivässä  otettavia verenpainelääkkeitä, vaikka neuvolassa oltiin sitä mieltä ettei näin loppuvaiheessa ole enää järkeä alkaa moisia syömään. 
C) Hän sivuutti ensimmäisellä kerralla palleakipuuni liittyvän huolen. Kun kysyin uudestaan, hän käski syödä Panadolia niin paljon kuin on tarve. 
D) Lapsen kokoon hän ei ottanut sen kummemmin kantaa. 
E) Raskausmyrkytys minulla kuulemma on kehittymäisillään, mutta koska se ei ole VAUVALLE vaarallinen niin siitä ei tarvitse olla huolissaan. Totta, eihän sillä väliä jos minä kuolla kupsahdan.
F) Kävin ennen äitiyspoliaikaani labroissa, mutta lääkäri ei puhunut tuloksista mitään ennen kuin itse tajusin kysyä..  "Aivan niin, kurkataas ne vielä..." Ja kun kysyin mitä mikäkin tarkoittaa, hän ei osannut selittää. 

Tässä visualisoituna tunnetilani käynnin jälkeen. :D 

Tiedän, että ylireagoin ja saan tässä kirjoituksessani kaiken kuulostamaan aivan mahdottomalta. Pahoittelut siitä ja toivottavasti lukijana pystyt suodattamaan turhautumiseni. 

Mutta siitä tässä nimenomaan on kyse: turhautumisesta. Ja siitä, että minusta tuntui kuin lääkäri olisi pitänyt minua täysin tyhmänä. 
"Niin eihän tätä turhaan kutsuta raskaudeksi kun tää voi tosiaan olla välillä vähän raskasta."
Hyvä ettei verisuoni puhjennut päästä tuon lauseen jälkeen. Tuli tunne, etten saisi mistään huonoista oloistani tai kivuistani mainita vaan minun pitäisi vaan hiljaa odotella mitä tapahtuu. 

Nyt olen sitten syönyt verenpainelääkkeitä (tuloksetta) ja panadolia päivittäin pärjätäkseni kivun kanssa. Vasta viikon päästä on seuraava kontrollikänyti, mutta toivon pikkumiehen uskaltautuvan sitä ennen spontaanisti ulos. Tai ainakin toivon, että ensi kerralla lääkäri on eri. 

Hyvää tässä on se, että vielä on hetki aikaa nauttia pallosta ja vauvan liikkeistä vatsassa. ♥ Olen kiitollinen siitä, että hän on ollut päivittäin kellon tarkka ja sykkeet ovat aina olleet täysin normaalit ja voimakkaat kun niitä on kuunneltu. Odotan häntä jo kovasti. ♥

keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Puutarhan kevät

Nyt alkaa olla lähes kaikki puutarhan esivalmistelut tehtynä vauvan syntymää ajatellen. Viime viikolla torstai-iltana istutin mansikat parvekelaatikoihin ja siitä saakka ne ovat tutustuneet koleaan ulkoilmaan harson alla. Nyt lupailtiin lämpöisempiä ilmoja, joten uskaltauduin ripustamaan laatikot piha-aitaan killumaan. Ainakin harson alla oli tapahtunut vihertymistä ja ilokseni kaikki Viherpeukaloilta tilaamaani 12 tainta näyttävät virkeiltä. 




Nyt muuten jos meinaat ruusuja istuttaa niin Viherpeukaloilla on ruusut hyvvissä tarjoushinnoissa. Taimet ja muut olen aina saanut hyväkuntoisina ja hyvin kasteltuina, joten voin suositella kyseistä firmaa lämpimästi. Ja ei, tämä ei ole mikään maksettu mainos vaan täysin spontaani suositus minulta sinulle. 


Narsissit kukkivat jo kauniisti ja osassa tulppaaneistakin on komeat nuput. Kenties ensimmäiset avautujat ovat Esprit- ja Orange princess -lajikkeet... jos nyt oikein tulkitsin viime syksynä piirtämääni kukkakarttaa. 




Valkosipulit ovat kovassa vauhdissa - saivat kevään ensimmäisen lannoitteensakin ja pian alkaa varmaan nuppuja ilmestyä. Löysin ihanan ohjeen, johon niitä voi hyödyntää, sillä poikkaistavahan ne on jos toivoo, että itse sipuli kasvaa eikä pelkkä kukkavarsi. Ohjeen valkosipulin nupuista tehtyihin valkosipulipatonkeihin löydät TÄÄLTÄ



Tänään tuli istutettua myös palloporkkanat. Toivottavasti viihtyvät laatikossaan. 


Paprikan ja viidakkokurkun taimet voivat hyvin ja kasvavat komeasti toistaiseksi vielä tuolla askarteluhuoneen puolella. Toukokuun puolenvälin jälkeen uskaltaa varmaan jo alkaa istutella kasvihuoneeseen, mutta patiolle vasta kesäkuun puolivälin jälkeen. 


Öllykät olivat tänään pesussa. Pesänrakennusviettini on pistänyt tänään hihat heilumaan niin pyykin, imuroinnin kuin puutarhankin saralla. Nyt onkin otettava rauhallisemmin, ettei verenpaine saa riehumisestani taas pontta nousta taivaisiin. 


Kettu-Repolainenkin on päässyt taas terassille tarkkailuhommiin. Veikeä kaveri, heiluttelee häntäänsä ja päätänsä tuulen tahtiin. 


Tällä olen jo ekat kevään tulokkaat ruokkinut. 


Jaloangervot kävin maanantaina iltamyöhällä istuttamassa ulos kun huomasin niiden kärsivät kuivasta sisäilmasta. Toivottavasti virkoavat ja lähtevät kasvamaan. 


Nyt alkaa olla taas vesimelonit hyviä ja koska olen suuri vesimelonin kuluttaja niin tässä kupissa menee viimeiset palat tämän kevään toisesta melonista. Jääkaapissa odottaa uusi. ♥

Nyt vaan odotellaan koska alkaa tapahtua vauvasaralla ja ihmetellään kevään kasvua. 

Mukavaa päivää sinulle! ♥

sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Vauva on täysiaikainen!

Viikko 37 (eli virallisesti kai 38) pyörähti käyntiin lauantaina. Ihan putkeen ei kaikki ole mennyt, sillä viime neuvolassa huomasimme verenpaineeni nousseen salakavalasti melko korkeaksi. Alkuviikolla voinkin aika huonosti ja kun torstaina soitin äitiyspolille, sieltä kehotettiin saapumaan seuraavana aamuna labrakokeiden kautta tutkimuksiin. 

Ja niin siinä sitten kävi, että jouduin jäämään sisälle tarkkailuun. Tullessani verenpaineet olivat 151/100. Lisäksi virtsassa oli 1+ proteiinia ja palleassa kivistävä vanne. 
Sisätutkimuksessa lääkäri totesi minun olevan jo 3cm auki. 
Vauvan painoarvio on tässä kohtaa 3,1kg. 


Aluksi se hieman kivisti kurkkua, sillä tottakai mieluiten olisin palannut takaisin kotiin. 
Varsinkin kun sairaalan ohjeet olivat, että sänkyyn pötkölleen eikä mitään aktiviteetteja - edes puhelinta ei olisi saanut pahemmin näpräillä tai televisiota katsella. Nämä ohjeet johtuivat tietysti raskausmyrkytyseäilyistä ja kaikki oireita lisäävä haluttiin karsia pois.
Päivä tuntui melko pitkältä kun käytännössä makasin sängyssä kello 12 eteenpäin. Ainoita aktiviteettejani olivat vessassa känyti ja päivällinen sekä iltapala. 

Mies tuli töitten jälkeen minua katsomaan ja toi samalla sairaalakassin siltä varalta, että joudutaankin käynnistykseen. Labrakokeet olivat onneksi kuitenkin puhtaat ja verenpainekin saatiin levolla laskemaan kohtuu lukemiin. 

Seuraavana aamuna virtsanäytteestä ei enää löytynyt proteiinia ja puolen päivän jälkeen minut kotiutettiin. Torstaina palaan takaisin kontrollikäynnille ja labrakokeisiin. 

Vaikka olikin harmi, että sekä minun, että miehen viikonloppusuunnitelmat menivät mönkään, on silti hienoa, että Suomessa pidetään näin hyvää huolta odottajista. Kaikki minua hoitaneet kätilöt ja lääkärit olivat erityisen ystävällisiä ja tunsin olevani hyvissä käsissä. Kokemus on kullan arvoinen ja lievitti samalla myös synnytykseen liittyvää jännitystä kun taustalla on jo pieni osastolla vierailu. Ja kivahan se oli jutustella muitten odottajien kanssa.