Pieni suuri mies täytti maanantaina kuukauden ja siinä kohtaa iski todellisuus. Kylläpä aika lentää! Tänään neuvolassa mitattiin painoksi 4995g ja pituudeksi 55,5cm. Hän kasvaa hienosti.
Täysin helppoa meillä ei kuitenkaan ole ollut. Aika pian D-vitamiinin aloittamisen jälkeen alkoivat itkua ja raivoa aiheuttavat vatsanväänteet, jotka valvottivat meitä yötäpäivää. Elettiin herkkiä hetkiä ja uskoamme sekä hermojamme koeteltiin todenteolla. En voi väittää selvinneeni pelkillä huokaisuilla vaan kyllä sitä muutama kyynelkin tuli tirautettua tilanteen toivottomuudelle. Samaan aikaan sydänalaa kalvoi huoli ja murhe pienen puolesta ja toisaalta olin raivoissani itselleni siitä, etten kyennyt hallitsemaan tilannetta niin kuin olisin halunnut; täydellisen lempeästi ja äitimäisesti. Tuntui että olin kaikkea muuta vaikka parhaani yritin. Mutta näin jälkikäteen ajateltuna sekä neuvolassa asiaa puituani, olin tilanteissa varmasi parhaalla mahdollisella kyvylläni. Pääasia on kuulemma, että lapsi tuntee itsensä turvalliseksi vaikka siinä samalla itseä hiukan itkettäisikin.
Lopetimme D-vitamiinin ja aloitimme Cuplatonin käytön. Nyt tilanne on tasaantunut ja sekä päivämme, että yömme ovat taas rauhallisia. Eron pikkuisen olemuksessa huomaa - hän on silminnähden rennompi ja ilmeiltään tyytyväinen.
Rela dropsit, joissa siis sekä D-vitamiini, että maitohappobakteeri, saivat väistyä tämän suuhun suihkutettavan version tieltä. Maalaisjärjellä ajateltuna en usko, että tästä tulee väänteitä kun se ei mene vatsan kautta vaan suoraan suun limakalvoilta.
Mitäpä olemme sitten puuhailleet?
Käyneet mökillä ja sinne suuntaamme nyt juhannukseksikin. Kaupoissa ja kirpputoreilla olemme kierrelleet tavalliseen tapaan. Piipahdimme myös munamarkkinoilla ja ystäviä sekä sukulaisia on käynyt meillä kylässä. Niin ja käytiin me yksissä häissäkin, jossa pikkuinen esiintyi koko päivän vallan edukseen. Ihmettelivät kuinka näin pieni voi olla niin tyytyväinen koko ajan. Taisi hieman olla vieraskoreutta. :)
Kotona olemme kylpeneet, harjoitelleet vatsalla oloa ja lukeneet kirjaa sekä tietysti ihan vain seurustelleet. Ja reppuilleet! Sillä olen ilmeisesti synnyttänyt pienen apinanpoikasen. Hän kun tahtoo vaan roikkua äitin kainalossa. Reppu on ollut korvaamaton joskin armottoman kuuma näillä helteillä. Onneksi ensi viikolla helpottaa.
Eka hymy saatiin eilen ja se oli älyttömän tunteellinen hetki. En olisi ikinä voinut uskoa, että hymy voisi tuntua niin hienolta. Se oli palkinnoista paras ja antoi uskoa siihen, että teen asiat oikein ja hänellä on hyvä olla minun kanssaní ♥
Äidin syli -paras paikka:),vaikka torkut ottaa.
VastaaPoista