sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

Maidoton (raparperi)piirakka


Teen tällä ohjeella yleensä mustikkapiirakan, mutta se sopii hyvin mille tahansa täytteelle. 
Tällä kertaa täytteeksi pääsivät ensimmäiset oman puutarhan raparperit. 

TARVIKKEET

POHJA: 

2 munaa
1dl soijavaniljajogurttia
1½dl juoksevaa margariinia
1dl sokeria
3dl vehnäjauhoja
1½tl leivinjauhetta

Sekoita kaikki aineet yhteen ja levitä voideltuun piirakkavuokaan. Taikinan kuuluu jäädä löysäksi. 

TÄYTE: 

raparperia oman maun mukaan 
kanelisokeria
2dl soijavaniljajogurttia
1 muna
½dl sokeria


Levitä pilkotut raparperit piirakkaohjan päälle. Ripottele päälle makusi mukaan kanelisokeria.
Sekoita sitte jogurtti, sokeri ja muna yhteen ja kaada seos tasaisesti raparperien päälle. 

Paista 200 asteessa n. 25 minuuttia. 

Tarjoile sellaisenaan tai esimerkiksi Oatlyn kaurapohjaisen vaniljakastikkeen kera. 



2 kommenttia:

  1. Herkullinen piirakka, kiitos ohjeesta, ja onnea lapsen syntymän johdosta, aika menee nopeasti lapsen kanssa, yht äkkiä huomaat että hän onkin jo 20v.Minun eka lapseni täytti jo 40v. toinen 38v.ja iltatähti 27v.ja vanhin lapsen lapsikin on jo 19v.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olen kuullut käyvän ja nyt jo hirvittää miten aika juoksee. Pitää nauttia nyt joka hetkestä. ❤️

      Poista