maanantai 23. heinäkuuta 2018

Takapihan ja pienen puutarhan kehitys

Meillä on takapihalla aidattu alue, josta on lähes puolet katettua terassia ja puolet nurmikkoa. Molempien sivuaitojen viereen oli tehty kukkapenkit, mutta toisella puolella kasvoi kamala levinnyt puska ja toisella puolella jotain, mistä minulla ei ollut mitään tietoa. No, päätettiin miehen kanssa antaa puskan olla tämän kesän, mutta kun näin miten se oli lehdessä vielä kamalampi kuin ilman, päätin kaivaa sen pois. Mutta alla kutakuinkin pihamme kehitys huhtikuulta tähän päivään saakka. 

1. PROJEKTI: Kasvulaatikot




Biltemasta kävin hakemassa neljä kasvulaatikkoa ja Tokmannilta 500 litraa multaa. Sitten alkoikin mahdoton kaivaminen. 





2. PROJEKTI: Kevään ensimmäiset kukkaset








3. PROJEKTI: Kylväminen ja odottelu


Persilja, auringonkukat, päivänhatut ja ohdakepallot saivat alkunsa askarteuhoneen trrooppisessa ilmastossa. 


Luonto esitteli ensimmäisiä luomuksiaan meidän pihalla. Oli jännittävää huomata mitä ihanuuksia sieltä kevään mittaan putkahtelikaan. Kuvaamatta jäi valkoinen kuivakukka, rusoikikukka. 


Raparperin alut hain mökiltä ja ne juurtuivat hurjan hyvin, vaikka hiukan jännäsin että kuinka käy. 


PROJEKTI 4: Kukkia kukkia kukkia




Ruiskaunokki on yksi suosikeistani, sillä se on kaikessa villimäisyydessään jotenkin viehättävä. 




Pensaspavut on kohta poimintakelpoisia. 


Persiljan lisäksi tuli runsaasti myös tilliä ja pinaattia. 

PROJEKTI 5: Puskasta eroon




Puskan tilalle hankin timanttituijan sekä pallotuijan. 





Keltainen ruusu lähtee toivottavasti juurtumaan, sillä suurena se on valtavan ihana. Mökkitiella ihailen aina pienen matkan päässä olevan ladon seinustalla kukkivaa keltaista ruusua. 



Lisäksi yhdessä penkissä on vielä liljoja, jotka eivät taida tänä vuonna muuta kasvattaa kuin lehdet ja varret. 










Nyt ei periaatteessa tarvitse enää tehdä muuta kuin nauttia ja kerätä pientä satoa. Sekä tietysti öljytä terassi. 

2 kommenttia:

  1. Kyllä:) nyt istutte terassille ja nautitte:):)
    Kylläpäs takapihasta tulikin viihtyisä,ja minusta teitte ison urakan..ajatellen jo ensi kevättä.
    Kasvulavat ovat man-mainioita kasvupaikkoja.ja kukkia niitä ei koskaan liika;)
    ihania nuo emalikattilat:) kauniin värinnen hortensia.
    kyllä pienestä pihastakin saa satoa .minulla iso piha ja ..tänävuonna joku ötökkä parvi söi kaikki pensaspavun kukat:(,harmittaa kun kerrankin kasvoivat.no ens keväänä uus yritys.
    nuo metallihyllyt ,tarpeellisia:))
    ja näin ruudun takaa katsottuna:) hyvin suunniteltu ja onnistunut taka-piha/viherpiha remppa:)))
    Lepposaa kesän jatkoa!!!

    VastaaPoista
  2. Paljon sinulla on ollut töitä puutarhasi ja kukkiesi kanssa, mutta kyllä se nyt sitten palkitsee. Aurinkoista viikonloppua!!

    VastaaPoista