maanantai 4. helmikuuta 2019

Päivystysasiakkaana äitiyspolilla


Talvi yllätti odottajan tänä aamuna pahemman kerran kun töihin lähtiessä lähti jalat alta ja muksahdin melkoisella voimalla selälleni jäiseen maahan. 

Se muksahdus meni tunteisiin niin, että lähes koko matkan töihin itkin. En muista milloin olisin tuntenut itseni yhtä lohduttomaksi kuin tänä aamuna. Sitä on niin kiintynyt jo tuohon pieneen ihmisenalkuun, että tällainen vastoinkäyminen todella säikäytti. 

No, töistä ei tietenkään tullut mitään. Itketti ja mietitytti. Enkä tuntenut edes vauvan liikkeitä, mikä huoletti entisestään, vaikka todellisuudessa hän harvemmin liikkuu aamun tunteina. 
Päätin soittaa neuvolan neuvontaan, josta ohjasivat minut soittamaan äitiyspolille. Pelkäsin, että minulle naurettaisiin  jo puhelimessa, mutta vastaanottovirkailija olikin todella lämmin ja toivotti minut tervetulleeksi tutkimuksiin, jotta saataisiin varmuus siitä, että kaikki on hyvin. 

Pääsin sisään lähes heti ilmoittauduttuani. Sitten makasinkin melkein tunnin vauvan sydänkäyrää kunnellen ja liikelaskentaa tehden. Pikkumies aloittikin vauhdikkaat jumppaharjoitukset välittömästi kun pääsin selälleni makaamaan. Nappia sai painaa melko tiheään tahtiin, mikä oli tietenkin ihanaa. Ja sykekin oli vahva sekä tasainen.  Siinä välillä kävi hoitaja ottamassa verikokeet, joiden tarkoituksesta minulla ei ollut mitään tietoa. Vasta lääkärin vastaanotolla selvisi, että ne otetaan mahdollisia istukkavauroita varten, jottei vauva alkaisi salakavalasti anemisoitua. 

Sydänkäyrän jälkeen pääsin lääkärin ultrattavaksi. Hän oli todella lempeä ja ymmärtäväinen huoltani kohtaan ja teki perusteellista työtä. Onneksi kaikki näytti ultratessakin hyvältä ja pääsin huojentunein mielin palaamaan töihin. Olen eriyisen iloinen siitä, että huoleeni vastattiin välittömästi ja se otettiin tosissaan eikä kukaan missään vaiheessa kyseenalaistanut minua.

 Kiitos TYKS! Uskon, että matkastamme kohti pikkumiehen syntymää tulee mukava noin ystävällisen ja asiansaosaavan hoitohenkilökunnan käsissä. ♥ 

2 kommenttia:

  1. Onni,oli matkassa.Kaatumiset talvella muutenkin niin vaarallisia ,uutta lunta päällä ja liukkaus alla.
    molemmat pääsitte säikähdyksellä:)
    ihanaa palvelua Tyksissä sait!!iloinen olen puolestasi.
    Leppoisaa odotusta:) sinulle Kristiina:))

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla, että olet nuin hyvää kohtelua saanut ja onneksi kaikki oli kunnossa. <3

    VastaaPoista