tiistai 23. tammikuuta 2018

Kuka kodissamme kehrää?

Blogin nimi Hetkiä kehräävän kodin keskellä antaa viitteitä siitä, että joko meillä harrastetaan vanhaa kunnon kehruuta tai sitten sillä viitataan erääseen viiksikkääseen ja varsin vitsikkääseen eläimeen. No niinhän se on, että meillä kehrää kissa nimeltä Kössi alias Musta Perkele. 


Ja kuten arvata saattaa, Kössi on meidän perheen kingi. 


Todellisuudessa hän on kyllä kaikkea muuta kuin kingi. Kiltimpää ja rakkaudenkipeämpää kissaa saa hakea. Kössin saa vaikka laittaa kuudelle solmulle ja rutistaa vaikka tunnin sylissä eikä se siltikään hermostu. Kolmen ja puolen yhteisen vuotemme aikana Kössi ei ole koskaan raapaissut tai purrut minua. Se on ihmeellinen ja ihana ystävä, joka on alkujaan muuttanut meille minun sydänsurujani parantamaan aiemman kissani kuoltua traagisesti vain kahden vuoden iässä. 


Kössillä on myös pikkusisko, joka ei kehrää, mutta luulee kyllä olevansa kissa. 

Hän on vajaa kaksikiloinen Prahanrottakoiratyttö, tutummin rottatyttö Minni. Kössillä ja Minnillä on ikäeroa päivälleen kaksi kuukautta, joten ne ovat kasvaneet yhteen ja ovat kuin paita ja peppu. 


 Melskeestä ja vilskeeltä huolta pitävät siis nämä kaverukset, jotka arkeamme tietyllä tapaa hallitsevat ja tuovat päiviimme toisinaan hyvinkin mielenkiintoisia vivahteita sekä tottakai valtavasti iloa ja rakkautta. 

4 kommenttia:

  1. Tulin vastavierailulle ja liityn lukijaksesi :) Ihanat eläinystävät teillä siellä :) Mukavaa keskiviikkoa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kiitos :) Ja mukavaa keskiviikkoa sinullekin!!!

      Poista
  2. Ihanat kaverukset!
    Kiva blogi sinulla. Liityin lukijaksi.

    VastaaPoista