maanantai 25. maaliskuuta 2019

6. neuvolakäynti ja valtava helpotus

Tänään on viikkoja 31+2 ja laskettuun aikaan on tasan KAKSI kuukautta. 
Käytiin miehen kanssa neuvolassa allekirjoittamassa isyydentunnustus- sekä yhteishuoltajuuspaperit. Samalla taas kaikki jo tutuksi tulleet kysymykset sekä tutkimukset. 

Paino on noussut alusta +8,2kg eli hyvin maltillisesti pienistä herkutteluhetkistä huolimatta. 
Verenpaine 133/78.
Virtsa puhdas. 

Eniten jännitti nousta hoitopöydälle ja kuulla hoitajan arvio siitä miten päin lapsi kohdussa on. 
Täytyy sanoa, että suuri painolasti harteilta putosi siinä kohtaa kun hän totesi pikkuisen kääntyneen oikeinpäin eli raivotarjontaan. Voipi siis olla, että kääntyminen tapahtui sinä yönä, jona kerroin voineeni todella huonosti pikkuisen möyrimisestä. 

SF-mitta eli kohdun mitta oli 30cm. Keskikäyrillä siis mennään senkin osalta. 
Sydänäänet kuuluivat hyvin ja tasaisesti, pikkuinen taisi uinua tukimuksen ajan. Syke oli 140 molemmin puolin. 

Kaiken kaikkiaan siis huojentava ja mukava käynti. 
Seuraava neuvola on kolmen viikon päästä ja toukokuun alussa pääsen synnytystapa-arvioon. Samalla siis tarkastellaan lapsen kokoarviota. 

♥ 

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, että kaikki oli kunnossa <3 Miekin luulen tunteneeni sen, kun vauva kääntyi. Se melskaus oli nimittäin aikamoista sinä iltana/yönä, tuntui jopa vähän pahalta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä siinä oli itselläkin vähällä ettei tarvinnut painua vessaan pyttyä halailemaan :D

      Poista