torstai 21. maaliskuuta 2019

Raskaus ja rannekanavaoireyhtymä

Tästä vaivasta tuntuu löytyvät kovin huonosti tietoa netistä. Tai löytyyhän sieltä lähes jokaisen terveydenhoitolaitoksen sivuilta maininta, että "raskaus saattaa aiheuttaa rannekanavaoireyhtymää", mutta siinä se. Kekustelupalstoilla on joitakin hyviä keskusteluja aiheesta, mutta joka tapauksessa koin, että yksi blogikirjoitus ja kokemus lisää aiheesta ei olisi pahitteeksi. Ja nimenomaan näin raskaana olevan näkökulmasta. 

Mikä rannekanavaoireyhtymä?

Toiselta nimeltään karpaalitunnelisyndrooma, joka siis tarkoittaa sitä, että kädessä peukalonpuoleista osaa hermottava keskihermo on puristuksissa kämmeneen johtavassa rannekanavassa. [Terveyskirjasto
Keskihermo joutuu joutuu pinteeseen ja hermon toimnta huononee paikallisen tai yleisen turvotuksen seurauksena. Ylipainon, nivelreuman, diabeteksen, kilpirauhasen vajaatoiminnan sekä munuaissairauksien katsotaan olevan riskitekijöitä. Myös fyysistä voimaa vaativan työn uskotaan olevan yksi riskitekijöistä. 

Miten rannekanavaoireyhtymä oireilee?

Ensisijaisesti käsistä puutuvat kaikki muut sormet pikkurilliä lukuunottamatta. Tyypillisimmin puutumisoireet ilmenevät öisin ja makuuasennossa. Kädet voivat myös tuntua kylmiltä, jonka lisäksi ne saattavat särkeä sekä ikään kuin kirvellä. Kädet voivat tuntua myös voimattomilta ja tavaroiden pudottelu on yleistä. Rannekanavaoireyhtymä aiheuttaa haasteita usein myös käsien hienomotoriikassa. 

Minun kokemukseni

Kun raskausviikko 20 pamahti mittariin, aloin huomata niin sohvalla maatessani sekä öisin, että käteni puutuvat. Ennen moista oirehdintaa ei ole ollut joten se kiinnitti huomioni heti. Aluksi ajattelin hartioitteni olevan niin jumissa, että se säteilee käsiini puutumisena. Hieronta ei kuitenkaan auttanut asiaa ja aikani vaivan kanssa painittuani avasin itsehoito-opuksen: GOOGLEN. 

Selvisi nopeasti, että on hyvin yleistä, että rannakanavaoireyhtymä puhkeaa raskausaikana - useimmiten puolivälin jälkeen. Kaikki oireet täsmäsivät ja helpotukseksi kehotettiin hankiimaan rannetuet yöksi. Minä tein työtä käskettyä ja oireet helpottivat. Rannetukien juju on siis siinä, etteivät kädet pääse yön aikana virheasentoihin, jotka lisäävät hermopinteen aiheuttamaa kipuilua sekä turvotusta. 

Oireet pahenevat

Rannetukien kanssa meni hyvin muutama viikko, mutta sitten oireet alkoivat pahentua. Puutuminen ei enää rajoittunut vain yöaikaan eikä se venyttelyistä ja ravisteluista huolimatta hävinnyt aamun ensitunteina. Jatkuvan puutumustilan lisäksi tulivat säryt ja suorainen ranteen liikutuskipu. 

Viikolla 26 päätin hakeutua lääkäriin, sillä oireet alkoivat vaikeuttaa fyysistä työtäni. Lisäksi nukuin yöt huonosti kipujen ja kirvelyn vuoksi ja pelkäsin sen vaikuttava jo vauvaan sisälläni. 
Työterveyteen ollessani yhteydessä en saanut toivomaani hoitoa. Olisin saanut ajan kuukauden päähän, mikä tuntui kohtuuttomalta, sillä olin paininut kipujen kanssa jo aivan tarpeeksi pitkään. 

Hakeuduin sitten omalle terveysasemalleni enkä voisi olla tyytyväisempi. Pääsin erittäin pätevälle lääkärille, joka otti sekä minut että oireeni tosissaan. Pääsin heti lähetteellä ENMG-tutkimuksiin. Suomeksi kyse on siis hermoratatutkimuksesta. 
Tutkimuksessa selvisi, että molemmissa käsissäni on hermoratapinne - vasemassa pahempi kuin oikeassa. 

Viikosta 26 lähtien olen ollut siis sairaslomalla. Lääkärin mukaan parannusta ei ole luvassa ennen synnytystä eikä minulla siis ole mitään asiaa töihinkään. 
Tänä aikana oireet eivät tosiaan ole helpottaneet. Vasen käsi kipuilee vähemmän, mutta oikea sitten taas senkin edestä. Huomaan, että oikea käsi hyötyy yölastasta kun taas vasenta kättä lasta tuntuu ärsyttävän entisestään. 

Mihin vaiva vaikuttaa?

Voisin tiivistää, että ihan kaikkeen. Mutta jotta tästä saisi joku muukin irti, niin erittelen muutamia asioita, joissa huomaan erityisesti käsien vajaan toiminnan. 

Syöminen: veitsellä leikkaaminen on vaikeaa ellei jopa mahdotonta. Kipu on uskomaton kun joutuu puristamaan ja painamaan samaan aikaan. Syöminen on hidasta, sillä lähes jokaisen suupalan välissä joutuu puristelemaan käsiä, jotta saisi edes pienen tunnon niihin. 

Auton ajaminen: kädet puutuvat lähes välittömästi ratissa ja vaihteiden vaihto on huonoina päivinä kivuliasta. 

Nukkuminen: puutuminen, käsien kirvely, särky ja kylmän tunne. Toisina öinä on todella vaikea löytää asentoa, jossa olisi edes hetken hyvä - varsinkin nyt kun kasvava vatsa luo omat haasteensa. 

Purkkien/pullojen avaaminen: puristaminen ja kiertäminen yhtäaikaa on mahdoton tehtävä. En myöskään saa tölkkejä auki enkä saa puristettua esim. hoitoainetta tai hammastahnaa tuubista, jossa on tavaraa alle puolet. 

Lattialta nouseminen käsiin tukien. Kipu on infernaalinen. Sitterin koottuani yritin nousta lattialta ylös ja voin sanoa, että pikkuinen oppi varmasti kaikki maailman kirosanat jo ennen syntymäänsä.

Tavarat putoilevat. Varsinkin kaikki pienet. Pelkään joka aamu posliinilavuaarimme puolesta kun pudottelen siihen vuoronperään kaiken mitä yritän käsiini saada. 

Saksien käyttö: kipua, kipua, kipua... Ei yhtään kiva kun tämän sairasloma-ajan olisi voinut käyttää tehokkaasti esim. hääkutsujen valmistamiseen. No, hiljaa hyvää tulee tässäkin asiassa. Muutama kortti päivässä -tekniikalla.. 

Toisin sanottuna ihan mikä tahansa, missä tarvitaan käsiä, aiheuttaa joko välitöntä kipua tai sitten päivän päätteeksi sellaiset säryt, joiden kanssa on hankala mennä nukkumaan. Eikä noista rakausaikana sallituista Panadoleista ole juurikaan apua - ne kun eivät ole tulehdukseen. Ja kaiken kukkuraksi niidenkään syömistä ei suoranaisesti suositella viimeisellä kolmanneksella. 

Mikä auttaa?

♥ Rannetuista on vaihtelevasti apua - kuten jo mainitsinkin. 

♥ Kylmä: Ennen nukkumaanmenoa jäädytän kädet kylmävesihanan alla. Yöllä saatan nousta pariinkin otteeseen tekemään samaa. 

♥ Veden juonti: ainakin haluan uskoa, että tällä on vaikutusta

♥ Rannekanavan hieronta kyynärvarren suuntaisesti

♥ Peukalon venytys ns. taaksepäin

Ennuste

Harras toiveeni on, että tämä vaiva katoaa pian sen jälkeen kun vauva on syntynyt. Niin käy useimmille. Vaarana on, että vaiva jää ja silloin ainoa hoitomahdollisuus on päiväkirurgisena tehtävä rannekanavien avaus. Se joko auttaa tai on auttamatta. 

Olen silti toiveikas. 

2 kommenttia:

  1. Olen nyt rv 33+4 ja nyt minulla on alkanut nämä samat oireet ja on kyllä todella kurjaa. Helpottiko sinulla nämä synnytykseen vai jo kenties ennen sitä? Turvotusta minulla on hieman nilkoissa ja sormissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan loppuraskaudessa alkoi pikkuisen helpottaa, mutta vasta noin kk synnytyksen jälkeen oireet virallisesti hävisivät. Ainoastaan vasemman käden keskisormi jäi puutuneeksi, mutta noin 4kk synnytyksestä sekin palautui normaaliksi. Tsemppiä sulle, on kyllä viheliäinen vaiva. ♥

      Poista